6 April 2015

Lenkkiä ja Hullareita


Tässä kuvia toissaviikolta kun oli Hullut päivät. Päätin silloin töiden jälkeen lenkkeillä keskustaan ja käydä sitten kaupoilla. Myös Hullareilla. Tämä postaus oli ihan unohtunut tänne bloggerin luonnoksiin. Joten päätin tyylikkäästi ajastaa sen tänne ilmestyväksi sillä aikaa kun olen Roomassa. Tuskin sieltä ehtii bloggailemaan ;-)

Lenkkeilin pitkin merenrantaa mm. Hietarantaa. Pikkusen oli silloin hyytävä tuuli, hyvin tuttuun tapaan Helsingissä kun meren ääressä ollaan. No silloin pitää vain lenkkeillä kovempaa, jotta pysyy lämpimänä. Mikään ei voita kyllä raittiissa ilmassa reippailua kun on valoisaa ja kadut paljaana. Loistava tapa rentoutua työpäivän jälkeen ja siirtää ajatukset vapaalle.





Lenkkiin taisi mennä ainakin tunti kunnes pääsin keskustaan. Kiertelin vähän paikkoaj lenkillä ja ottelin kuviakin. Siinähän osa sitten meni ajasta. Oli ehtinyt ilta jo hämärtyä kun ihan keskustaan pääsin. Suuntasin sitten Aleksanterinkadulle ja kohti Stockaa. Kaduilla näkyi heti joka puolella ihmisillä keltaisia hullareiden muovikasseja. Ne on kyllä hauskat kun erottuu liikenteessä. Stockmannin kyltin päällä oli asiakkaita ottamassa vastaan iso keltainen hullareiden haamu, hauska sekin. Sinnepä sitä tuli muiden seassa mentyä myös haahuilemaan.

Tuli pikaisesti katseltua eri osastoilla tuotteita. Väkeä oli runsain mitoin iltasaikaan kun siellä olin. Joten en jaksanut kauaa viipyä. Hain mitä olin aiemmin aikonutkin. Eli kosmetiikkaosastolta joitain tuotteita ja karkkiosastolta vähän karkkia. Ruokaoasastolla oli tottakai myös piipahdettava. Lamppuosastolla mietin ostaako alla kuvissa olevat de cousin paul -lamput. Jätin ne kuitenkin kauppaan. Tarjouksessa oli ainoastaan noita värillisiä lamppuja. Eivät olleet ihan mieleeni. Joten ostan vielä tuollaiset rottinkiset lamppupallot jostain muualta ja jossain neutraalissa sävyssä; kuten valkoinen, beige tai harmaa. Ihastelin myös upeita muumi -valaisimia. Jos olisi lapsia, ne kävisivät upeasti lastenhuoneeseen!







Tämmöinen Hullarit-päivä siis oli. Kävikö muut siellä? Löytyikö paremmin ostettavaa?

No comments :

Post a Comment