30 May 2016

Cherry Blossom

12.5.2016

Kuvia kirsikkapuista Helsingin Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ja Japanilaistyylisessä puutarhassa. Hanamia eli kirsikkapuiden katselemisjuhlaa vietettiin puistossa toukokuun puolivälin paikkeilla. Tänä vuonna puiden kirsikankukat kukkivatkin jo hieman etuajassa ennen juhlapäivää ja puistossa vietettiin pre-hanamia jo viikkoa ennen. Varsinaisena juhlapäivänä olivat kukat jo suurimmaksi osaksi tippuneet puista tai lentäneet tuulen mukana pois. Kukinta kestää säistä riippuen yleensä viikosta kahteen. Kävin itse ihailemassa kirsikankukkia viikolla juhlapäivien välissä. Kaikki puiston yhteensä noin 240 kirsikankukkapuuta kukkivat kauniisti. Kyseisenä aurinkoisena torstai päivänä oli paikalle saapunut paljon ihmisiä.. Ihailemaan puita, ottamaan valokuvia, piknikille.

Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa katsomassa Roihuvuoressa Kirsikkapuiden kukintaa, postaus täällä. Kertakaikkisen upeita nuo puut vaaleanpunaisine kukkineen  Asukuvia puistosta vielä myöhemmin.

// Photos of cherry trees from Cherry Park in Roihuvuori, Helsinki. Hanami means watching the cherry trees. It's celebrated in the park around mid-May. This year, the cherry trees bloom in was a bit ahead of schedule before the feast of the park. So there was pre-hanami a week before. On the big day the flowers were for the most part, fallen from trees or flown away with the wind. Flowering usually takes one to two weeks, depending on weather conditions. I went to admiring the cherry blossoms in the week between the holidays. The park of about 240 cherry woods blooming beautifully. On that sunny Thursday there was a lot of people .. to admire the trees, take photos, have a picnic.

Last year I was for the first time watching Cherry trees blooming in Roihuvuori, post about here. Utterly amazing those trees with pink flowers  Outfit pictures later from the cherry park. 


Japanilaistyylinen puutarha // Japanese-style garden


cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori,

japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

kirsikkapuistoroihuvuoriP5124854,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomP5124858,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomhelsinkiP5124861,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha, kirsikan kukka,

cherryblossomP5124898,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha, light pink, vaalea pinkki, pastel,

cherryblossomP5124989,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomP5125006,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

kirsikkapuistoP5125015,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

Kirsikkapuisto // Cherry park


kirsikkapuistoP5125027,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha, kirsikankukkapuisto,

cherryblossomP5125059,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomP5125054,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomP5125071,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

candytreesP5125053,cherryblossomP5125071,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha, cherry trees,

cherryblossomP5125123,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

cherryblossomP5125129,japanesestylegardenP5124841,cherryblossomP5124847, cherry blossom, kirsikkapuu, kirsikan kukka, helsinki, roihuvuori, finland, suomi, hanami, helsinki tips, cherry park, japanese style garden, cherry tree park, cherry park, cherry trees, kirsikankukka puu, blooming, kukkia, vaaleanpunainen, pinkki, kukka, flower, cherry blossom helsinki, blue sky, sininen taivas, may, toukokuu, kesä, summer, kevät, spring, suomi, cherry woods, kirisikkapuisto, roihuvuori, japanilaistyylinen puutarha,

No comments :

Post a Comment