14 February 2016

Ystävänpäivä ja herkulliset proteiinipannukakut


Hyvää ja herkullista ystävänpäivää kaikille!


Vanhemmiten on alkanut arvostamaan entistä enemmän ystäviä. Iän karttuessa todellakin rupeaa huomaamaan ketkä ovat oikeita ja todellisia ystäviä ja ketkä eivät. Joitain ystäviä ei välillä näe aikoihin tai ole paljoa yhteydessäkään, silti se ei vaikuta ystävyyteen. Tietää että se toinen on aina olemassa. Ja kun näkee pitkänkin ajan jälkeen, voi jatkaa siitä mihin jäätiin. Ihankuin ei päiviä olisi ollut välissä yhtään.

Matkan varrella on joutunut myös syystä tai toisesta luopumaan osasta ystävistä. Sekin on elämää. Tilanteet vievät ihmisiä välillä eri suuntiin. Tällöin huomaa ettei se aiemmin ystäväksi kutsuttu ehkä kumminkaan ollut oikea ystävä. Näitä ei pidä jäädä märehtimään vaan jatkaa elämää. Oikeat ystävät pysyvät rinnallasi vaikka olisi mikä. Kiitos heille <3

yst.päiväP2147460

yst.päiväP2147463

Tein itselleni ystävänpäivän aamuna herkullisia proteiinipannukakkuja. Pannukakut on tehty vanhalla reseptillä, jolla olen useasti tehnyt niitä aiemminkin.  Eli banaania, kananmunaa ja sekaan hieman proteiinijauhetta. Paistoin pannukakut pienellä lettupannulla. Kun pannukakut olivat valmiit, otin pienen sydänmuotin jolla niistä sai päivän teemaan sopien sydämenmuotoisia. Vaihtelua lettuihin saa keksimillään päällisillä. Voi laittaa mitä milloinkin mieli tekee tai sattuu kaapista löytymään. Ystävänpäivän kunniaksi tuli tehtyä aika makeita pannukakkuja. Ne oli myös koristeltava vielä aika söpön näköisiksi, vai miltä näyttää? :D Olenko ainoa joka välillä tykkää leikkiä ruoalla? :D heh.

yst.päiväP2147468

yst.päiväP2147467

Ystävänpäivän proteiinipannukakut

- 1 banaani
- 1 kananmuna
- vanilja proteiinijauhetta

Päälle: Pensasmustikoita, cashewpähkinöitä, nutellaa ja taateleita.

Tarvitset: Lettupannu, sydänmuotti.

yst.päiväP2147456

yst.päiväP2147466

Miten siellä vietetään ystävänpäivää? tai ystävänpäivän iltaa se jo taitaa olla.. Täällä päivä menee/ on mennyt kotona lepäillessä. Kurkku on ollut kipeänä jo muutaman päivän ja todella väsynyt olo. Toivottavasti ei tästä pahene, joten on parempi ottaa rauhallisesti kotona nyt. Tulee kyllä tarpeeseen muutenkin tämä kotona rentoilu kun on niin kiirettä pitänyt koko alkuvuosi. Tiedossa vain hyvää syömistä ja telkkarista lempiohjelmia. Perjantaina tuli ostettua kaunis tulppaanikimppu koristamaan kotia, joka kuvissakin näkyy. Joten mikäs tässä ollessa. :)


// Good and delicious Valentine's Day to you all!

I am grateful to all my friends. I made myself in the morning delicious protein pancakes. in honor of Valentine's Day I did pretty sweet pancakes. Or what do you say? :) I put on pancakes: highbush blueberries, cashews, dates and Nutella. So sweet! How do you spend Valentine's Day?


No comments :

Post a Comment