24 March 2015

Fiilistelyä - Streat Helsinki Eats 2015


Helsingissä oli viikonloppuna katuruoka- tapahtuma Streat Helsinki Eats. Katukeittiöt sijaitsivat senaatintorilla ja siinä lähellä torikortteleissa kauppatorille päin. Tarjolla oli paikan päällä valmistettuja herkkuja 64 yrittäjältä, joita oli niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Heiltä löytyi yli 200 erilaista annosta. Hinnat olivat noin 4-10€ luokkaa annokselta. Tapahtuma oli kaksi päiväinen, ja taisi kerätä kivasti porukkaa molempina päivinä.

Menin katuruokariehaan sunnuntaina. Silloin oli kylmä ja pilvinen sää ikävä kyllä. Meren äärellä kauppatorilla tuuli ihan tajuttomasti, viima oli suorastaan jäätävä. Silti siellä rohkeasti seisottiin jonoissa, jotta saatiin maistaa erilaisia herkkuja. Olin varautunut lämpimästi pukeutuen, silti olisi pitänyt pukeutua vielä paremmin. Kotiin tullessa muistan juokseneeni samantien kuumaan suihkuun. Harmi, että sattui noin viimainen päivä. Tapahtuma voisi olla jatkossa keväämmällä, kun ulkotapahtuma kuitenkin on..

Ihan ensimmäisenä menin syömään hampurilaista tai no ihan ekana siinä oli se jonottaminen ennen mitään syömistä. Mutta kuitenkin olin jo aiemmin lukenut kyseisestä katukeittiöstä, ja niin taisivat olla muutkin. Oli nimittäin varmaan tapahtuman pisimmät jonot siihen koko ajan. Kyseessä oli Naughty brgr. Paikan hampurilaisannos oli odottamisen arvoinen ja koko reissun paras makuelämys. Toki kaikki olivat hyviä missä kävin. Valinnanvaraa riitti. Tällä kertaa päädyin käymään kolmessa eri katukeittiössä. Kahdessa ensimmäisessä nautin annokset paikan päällä, viimeisestä otin kotiin viemisiksi. Kertoillaampa alla sitten nämä kolme paikkaa..

NAUGHTY BRGR


Top Chef voittaja Akseli Herlevi


Naughty burger


akseli herlevi, burger, naughty burger, naughty brgr, helsinki, torikorttelit, katuruoka, street food, streat helisnki eats, hamburger, tuhma purilainen, hampurilainen, tuhma,

Stadin parasta burgeria- tuhmaa sellaista :-)

Oli todellakin maukkainta ikinä maistamaani hampurilaista. Pihvi, juustot, punasipuli.. Kaikki, Täydellistä. Kuulemani mukaan Akseli etsii Helsingistä tiloja burgeribaarilleen. Toivotaan, että sellainen pian löytyy. Täällä tuleva kanta-asiakas ;-)





COMPTOIR DU CIDRE, BERLIINI


Sisarukset Leila ja Sidney Kristiansen

Berliini ja Pohjois-Ranska

Erikoistunut käsityöläissiidereihin


65 hour cider steak. With caramelized onions, apple cider mustard seeds and toasted bread


Comptoir du Cidre, cider steak, siideri pihvi, torikorttelit, helsinki, katuruoka, street food, streat helsinki eats, berlin, caramelized onions, bread, mustard seeds,

Siideripihvi :-)

Erikoinen makuelämys. Oli pakko testata kun kierrellessä huomasin tämän keittiön. Jonoakin tosiaan piisasi tässäkin. Annos oli sopivan kokoinen, minkä nautin siinä samoin tein. Lähes suoraan pannulta suuhun, kivasti vähän lämmittikin.

Tarjolla oli siis 65 tunnin siideripihvi. Valmistukseen on kulunut 24 tuntia marinointia, 11 tuntia sous-vide- kypsennystä sekä 3o tuntia karamellisointia.

Annos kyllä kirjaimellisesti suli suussa. Herkullista. Pirtsakka siiderin maku.






SOUL MAMA'S KITCHEN


Fuusiokasviskaturuokaa

Yhdistyvät Marokon parhaat maut ja lännen ruokahitit




soul mama's, soul mamas, helsinki, kitchen, keittiö, katukeittiö, ruokaa, food, soul mamas kitchen, soul mama's kitchen, torikorttelit, streat helsinki eats,


Vallankumouksellista kasvisruokaa. Indeed! En muista koska olisin syönyt näin maistuvaa kasvisruokaa. Annos oli upea yhdistelmä erilaisia makuja. Soul Mama's Kitchenin ruoat näyttivät ja tuoksuivat niin taivaallisilta ja oin aiemmin heistä lukenutkin. Joten oli ostettava tämä annos. En jaksanut paikan päällä sitä syödä sen verran oli kokoa. Otin ruoan sitten mukaan, ja nautiskelin sen myöhemmin kotona. Nam.






Viihdyin kylmyyttä lukuunottamatta tapahtumassa hyvin. Bassoradio teki lähetystä katuhulinan seassa. Musiikki soi ja loi tunnelmaa. Ihmiset kiertelivät eri ruokakojuja ja maistelivat annoksia. Joihinkin kertyi pitempiä jonoja. Siitä missä on pisin jono näkee muuten suositun ja todennäköisesti hyvää ruokaa tarjoavan paikan ;-D

Annokset oli valtavia. Tuskin ihmiset jaksoivat montaa annosta käydä syömässä. Huomasin että monet jakoivat siellä annoksiaan puolisonsa kanssa. Olen huomannut tätä muutenkin monien ihmisten tekevän vähän milloin missäkin. Haluan minäkin miehen kenen kanssa mennä syömään ja voi jakaa annokset ja maistella useampia. No haluaisin sen miehen muutenkin, kuin että vaan voitaisiin annokset jakaa. Vaikka on sekin hyvä syy ;D

Katuoruoka-tapahtuma on tosi mainio idea, tuo elämää kaupunkiin. Voisi olla useamminkin, jotta saataisiin tänne katuruokakulttuuria pysyvämminkin. Monissa isoissa kaupungeissahan eri maissa tämä on ihan arkipäivää. Suomelle harvinaista luksusta vain silloin tällöin. Saataisiimpa tännekin katukeittiöt osaksi arkipäivää. Tapahtumassa tuli ihan Berliinin matkani mieleen. Siellä tälläinen meno tosiaan on ihan jokapäiväistä. No ehkä joskus tänne pieneen Suomeenkin.. Ja jos tämä tapahtuma saataisiin useammin Suomeen, niin annokset voisi olla pienempiä samoin hinnat :-)


Translation: The weekend was a Helsinki street food festival. Despite the cold weather, I went to have a taste of different dishes. Favorite dose was a Finnish Akseli Herlevi's naughty burger. Best burger so far. I hope we get to Finland more street food culture in the future.


No comments :

Post a Comment