Ihanat perinteiset jouluntunnelmaan virittävät
Tuomaan markkinat ovat Senaatintorilla 8.-21.12.2014. Markkinat ovat auki joka päivä kello 10-19.
Suosittelen ehdottomasti käväisemään. Paljon ihasteltavaa ja maisteltavaakin löytyy. En ehtinyt käydessäni vielä mitään herkkuja syömään tai edes lasillista lämmintä juomaan. Täytyy ehdottomasti korjata se lähipäivinä. On kyllä todella kiva että tänä vuonna markkinoilta löytyy oma alueensa, josta saa erilaista syötävää ja juotavaa. Tämä
Ruokapiha löytyy sieltä keskeiseltä paikalta. On kätevät pöydät joiden ääressä voi seisoa ja nauttia jonkin pikkupurtavan, kun samalla katselee markkinahumua.
Lahjakujilla riittää kierreltävää toviksi jos toiseksikin. Pikku vinkkinä, sieltä löytyy kyllä joululahjaideoita jos joku vielä niitä kaipaa. Tämän vuoden vetonaula taitaa kuitenkin olla
Karusellitori. Ehdottomasti kuvatuinkin paikka. Turistit ja muut koko ajan räpsimässä kuvia karusellin edessä. En itse tietenkään tähän erehtynyt ;) Heidän sivuiltaan
tuomaanmarkkinat muuten luin, että
Joulupihalla on myös Joulusauna. Mikä kiva idea, eli voi mennä saunomaankin sinne. Kaikiltahan kaupunkikerrostaloissa ei välttämättä saunaa löydy omasta takaa.
Oletteko vielä käyneet Tuomaan markkinoilla? Mitä tykkäsitte?
Translation: Thomas Christmas market. Love the Christmas spirit. Much recommend, if you are in Helsinki.