Showing posts with label ruokavinkit. Show all posts
Showing posts with label ruokavinkit. Show all posts

24 April 2017

Herkullisia löytöjä ruokakaupasta


Kaupassa tulee käytyä yleensä aina hakemassa samoja tuttuja juttuja, samoilta hyllyiltä. Mutta kun välillä ehtii katselemaan ympärilleen hieman, voi bongata mielenkiintoisia uusia tuotelöytöjä. Muutama päivä sitten kauppareissulla iskin silmäni kahteen uutuustuotteeseen: Salmiakki proteiinirahkaan ja Pätkis jäätelöpuikkoon.

Pätkis minttusuklaa on yksi lempisuklaamaku, jäätelö taas yksi lempiherkuista. Joten ehkä paras yhdistelmä koskaan on raikas Pätkiksen ja jäätelön yhdistelmä. Proteiinirahkat on olleet hitti jo hyvän aikaa, niitä löytyy täältäkin lähes aina jääkaapista. Salmiakkia/ lakritsia niin ikään pitää aina olla, vähintään purkan tai pastillien muodossa. Joskus jopa jogurtissa tai sipseissä. Ihan kauhea yllätys ei ollutkaan, että nyt on saatu yhtä Suomen herkkua - salmiakkia, jo rahkankin sekaan. Bongailetteko kaupassa usein uutuustuotteita? Jotkut uutuustuote kokeilut saattavat jäädä yhteen kertaan, mutta joskus voi löytyä uusi suosikkituote tai ainakin uusi makuelämys :-)

SalmiakkiRahkaPätkisJäätelöpuikkoP4114694.jpg, fazer, pätkis, jäätelö, jäätelöpuikko, ice cream, valio, lumo rahka, salmiakki rahka, proteiinirahka salmiakki, kauppa, löytöjä, grocery store bargains, food, food tips, ruoka, ruoka löydöt, ruokavinkit,

Delicious bargains in the grocery store: Salted liquorice protein quark and "Pätkis" ice cream stick. Do you often buy new products from store? If so.. You can find new favorite products :-)


31 January 2017

Persimon Sinihomejuusto Piparit


PB268444Persimonsinihomejuustojoulupiparit.jpg, persimon, sinihomejuusto, piparit, joulupiparit, christmas gingerbread, blue cheese, tasty, maukas, erilainen, different, christmas treat, jouluherkku, snack, välipala, christmassy snack, jouluinen välipala, suolainen, salty, annas piparkakut, annas gingerbread, glögi, mulled wine, glögijuoma, ruoka, food, recipe, resepti, ohje, idea, tips, vinkit, inspiration,

Mielenkiintoinen ja maukas makuyhdistelmä: Persimon sinihomejuusto piparkakut!

Jouluinen välipala, sopii nautittavaksi esimerkiksi glögin kanssa. Näitä voi hyvin syödä joulun jälkeenkin. Allekirjoittanut herkutellut näillä jo joulukuun alusta alkaen ;-) Miksei koko talven - tai niin kauan kuin piparkakkuja vielä kaapissa riittää :-D

An interesting and tasty flavor combination: Persimon blue cheese gingerbreads!

Christmassy snack, for example is ideal to enjoy with mulled wine. Can be eaten after Christmas also. To be honest, I have eaten these already from the beginning of December ;-) Why doesn't the whole winter - or as long as there is gingerbreads still in the closet :-D

PB268433PersimonSInihomejuustoPiparit.jpg,PB268444Persimonsinihomejuustojoulupiparit.jpg, persimon, sinihomejuusto, piparit, joulupiparit, christmas gingerbread, blue cheese, tasty, maukas, erilainen, different, christmas treat, jouluherkku, snack, välipala, christmassy snack, jouluinen välipala, suolainen, salty, annas piparkakut, annas gingerbread, glögi, mulled wine, glögijuoma, ruoka, food, recipe, resepti, ohje, idea, tips, vinkit, inspiration, ruokaohje, food recipe, pekaanipähkinä, pecan nuts,

OHJE:


Piparkakkuja
Persimonia
Sinihomejuustoa
Pekaanipähkinöitä

Levitä piparkakut johonkin alustalle.
Kuori ja viipaloi persimon.
Paloittele juusto.
Rouhi pähkinät reilun kokoisiksi.
Asettele piparkakkujen päälle: Persimon, juusto ja pähkinät.
Tarjoa esim. glögin kanssa.

~

RECIPE:


gingerbread cookies
Persimons
Blue cheese
Pecan nuts

Spread the gingerbread to a surface.
Peel and slice the persimon.

Cut the cheese.

Chop the nuts fair size.
Arrange on top of gingerbread: Persimon, cheese and nuts.

Serve e.g. with mulled wine.

PB268434PersimonSInihomejuustoJoulupiparit.jpg,PB268433PersimonSInihomejuustoPiparit.jpg,PB268444Persimonsinihomejuustojoulupiparit.jpg, persimon, sinihomejuusto, piparit, joulupiparit, christmas gingerbread, blue cheese, tasty, maukas, erilainen, different, christmas treat, jouluherkku, snack, välipala, christmassy snack, jouluinen välipala, suolainen, salty, annas piparkakut, annas gingerbread, glögi, mulled wine, glögijuoma, ruoka, food, recipe, resepti, ohje, idea, tips, vinkit, inspiration, ruokaohje, food recipe, pekaanipähkinä, pecan nuts,

PB268436PersimonBlueCheeseGingerbread.jpg,PB268433PersimonSInihomejuustoPiparit.jpg,PB268444Persimonsinihomejuustojoulupiparit.jpg, persimon, sinihomejuusto, piparit, joulupiparit, christmas gingerbread, blue cheese, tasty, maukas, erilainen, different, christmas treat, jouluherkku, snack, välipala, christmassy snack, jouluinen välipala, suolainen, salty, annas piparkakut, annas gingerbread, glögi, mulled wine, glögijuoma, ruoka, food, recipe, resepti, ohje, idea, tips, vinkit, inspiration, ruokaohje, food recipe, pekaanipähkinä, pecan nuts, broste copenhagen astia, dish, valkoinen vati, valkoinen tarjoilulautanen, white plate,

Oletko syönyt tälläisiä piparkakkuja? Have you eaten this kind of gingerbreads?

PB268437PersimonBlueCheeseChristmasGingerbread.jpg,PB268433PersimonSInihomejuustoPiparit.jpg,PB268444Persimonsinihomejuustojoulupiparit.jpg, persimon, sinihomejuusto, piparit, joulupiparit, christmas gingerbread, blue cheese, tasty, maukas, erilainen, different, christmas treat, jouluherkku, snack, välipala, christmassy snack, jouluinen välipala, suolainen, salty, annas piparkakut, annas gingerbread, glögi, mulled wine, glögijuoma, ruoka, food, recipe, resepti, ohje, idea, tips, vinkit, inspiration, ruokaohje, food recipe, pekaanipähkinä, pecan nuts, herkut, treats,


15 January 2017

Healthy Snack: Mulberries and Whipped Berry Porridge


Terveellinen ja maukas välipalaherkkuMulperinmarjat ja marjapuuro 

A healthy and tasty snack treat: Mulberries and berry pudding

P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood,

Silkkiäispuun eli mulperinmarjat ovat terveellistä herkkua. Ne sopivat loistavasti välipalaksi tai naposteltavaksi. Superfoodit - mulperinmarjat sisältävät lukuisia vitamiineja (runsaasti esim. C- ja K- vitamiinia), rautaa, kalsiumia, ja antioksidantteja. Mulperit ovat hyvin runsaskuituisia ja ne sisältävät myös runsaasti proteiinia. Mulperinmarjoissa on vain 43 kilokaria, joten sopivat hyvin siis laihduttajille. Maultaan mulperit ovat toffeemaisia - kuin karkkia.

Mulberries are a healthy treat. They are ideal for a snack. Superfoods - mulberries contain a number of vitamins, iron, calcium, and antioxidants (e.g. rich in C and D vitamin.). Mulberry are very high in fiber and they also contain high levels of protein. Mulberries is is low in calories, so therefore well suited for dieters. Mulberry berries is a toffee flavor - like candy. 

P9216096.jpgMulperimarjatVispipuuro,P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood, toffee flavor, toffeemainen maku, karkki, candy,

Mulperimarjoja on saatavilla useilta merkeiltä. Ostamani on: Urtekram Luomu Mulperimarja (tämä). Ne ovat kasvaneet Turkissa, valkoisesta mulperipuusta. Marjoja on kuivattu 50-asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan. Lämmön ansiosta hunajanvärisistä marjoista vapautuu niiden karamellimainen, pehmeä ja makea maku.

I bought my mulberries from: Urtekram Organic Mulberry berries (this). They are grown in Turkey, the white mulberry tree. The berries are dried at 50 ° C oven for about half an hour. The heat makes the honey-berries release their caramel, soft and sweet taste.

P9216072.jpgMulberryMulperimarjatSuperfood,P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood, urtekram luomu mulperimarja,turkki, turkey, valkoinen mulperipuu, white mulberry tree, makea, pehmeä, soft, sweet taste, caramel, karamellimainen maku, luomu, organic,

Mulperimarjoja voi käyttää mm. smoothieissa, mysleissä tai puuroissa tuomaan makeutta. Sopivat myös sellaisinaan naposteltaviksi kuten aiemmin jo totesin.

Mulberry berries can be used, for example. smoothies, muesli or porridge in bringing sweetness. Are also suitable for snacks as I said earlier.

P9216068.jpgMulberryBowlMulperimarjatKulho,P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood, välipalakulho, snack bowl,

OHJE:

Vispipuuroa marjoista (mustaherukkavispipuuro ja kirsikkavispipuuro)
Mulperimarjoja

Sekoitus kahta eri marjaisaa vispipuuroa pohjalle. 
Päälle makeita mulperimarjoja. 
Mulperit pehmentävät kivasti kirpeän vispipuuron makua makeudellaan!
Halutessa maitoa vielä päälle (esim. kauramaito)

RECIPE:

Whipped berry porridge (black currant whipped porridge and cherry whipped porridge)
Mulberry berries

Mixing two different whipped berry porridges on the bottom.
On top sweet mulberry berries.
Mulberry nicely soften the bitter taste of whipped porridge!
If desired, the milk on top (eg.oat milk)

P9216067.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenRuoka,P9216068.jpgMulberryBowlMulperimarjatKulho,P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood, välipalakulho, snack bowl,

Oletteko vielä testanneet mulperin marjoja? Mistä superfoodeista pidätte?

Have you tested yet Mulberry berries? What superfood do you like the most?

P9216092.jpgmulberrybowlPorridgeSNackHealthy,P9216068.jpgMulberryBowlMulperimarjatKulho,P9216091.jpgMulperimarjatVispipuuroTerveellinenVälipala, healthy tasty snack, maukas terveellinen välipla, superfood, mulberry berries, mulberries, mulperimarja, mulperin marjat, vispipuuro, marja vispipuuro whipped berry porridge, berry pudding, välipalaherkku, snack treat, healthy, food, ruoka, terveellinen, fitfood, välipalakulho, snack bowl,


4 November 2016

Autumn Bowl


PA096500weekend.jpg

PA096501weekend.jpg, autumn, fall, syksy, vuodenaika, season, food, ruoka, ideas, vinkit, tips, syksy kulho, syksyinen kulho, syksyinen smoothie bowl, autumn bowl, fall bowl, colorful, tasty, värikäs, maukas, autumn days, syys päivät, rahka, quark, koristelu, decoration, vaahteranlehti, maple leaf,  blueberries, apple, mustikka, omena, mulperi marja, mulberry berry,

Syksyinen kulho  Värikäs ja maukas annos - energiaa kirpakoihin syyspäiviin. Pelkästään kulhoa katsomalla pääsee syysfiiliksiin! Sen värit sopivat syksyn ja mm. vaahteranlehtien väriloistoon :-)

Autumn bowl   Colorful and tasty serving - the energy for sharp autumn days. Simply by looking at the bowl you'll get the fall vibe! It's colors suits for autumn and to maple leaf color splendor :-)

PA096501weekend.jpg, autumn, fall, syksy, vuodenaika, season, food, ruoka, ideas, vinkit, tips, syksy kulho, syksyinen kulho, syksyinen smoothie bowl, autumn bowl, fall bowl, colorful, tasty, värikäs, maukas, autumn days, syys päivät, rahka, quark, koristelu, decoration, vaahteranlehti, maple leaf,  blueberries, apple, mustikka, omena, mulperi marja, mulberry berry,

PA096501weekend.jpg, autumn, fall, syksy, vuodenaika, season, food, ruoka, ideas, vinkit, tips, syksy kulho, syksyinen kulho, syksyinen smoothie bowl, autumn bowl, fall bowl, colorful, tasty, värikäs, maukas, autumn days, syys päivät, rahka, quark, koristelu, decoration, vaahteranlehti, maple leaf,  blueberries, apple, mustikka, omena, mulperi marja, mulberry berry, mandarin, cashew nuts,

Kulhosta löytyy: pohjalla luonnonjugurttia, päällä: mustikoita, cashew-pähkinöitä, persikan-siivuja, mulperimarjoja ja mandariinilohkoja.

Yksinkertaista mutta ravinnerikasta syötävää. Loistavasti olisi käynyt päälle myös kotimaiset omenat tai tyrnimarjat! Siemeniä ja pähkinöitä voi vaihdella oman maun mukaan.

From the bowl can be found: on the bottom natural yoghurt, topped with: blueberries, cashew nuts, peach slices, mulberry berries and mandarin segments.

Simple but nutritious food. Well would also have been domestic apples or buckthorn berries. Seeds and nuts can vary according to your taste.

PA096501weekend.jpg, autumn, fall, syksy, vuodenaika, season, food, ruoka, ideas, vinkit, tips, syksy kulho, syksyinen kulho, syksyinen smoothie bowl, autumn bowl, fall bowl, colorful, tasty, värikäs, maukas, autumn days, syys päivät, rahka, quark, koristelu, decoration, vaahteranlehti, maple leaf,  blueberries, apple, mustikka, omena, mulperi marja, mulberry berry, mandarin, cashew nuts,

PA096501weekend.jpg, autumn, fall, syksy, vuodenaika, season, food, ruoka, ideas, vinkit, tips, syksy kulho, syksyinen kulho, syksyinen smoothie bowl, autumn bowl, fall bowl, colorful, tasty, värikäs, maukas, autumn days, syys päivät, rahka, quark, koristelu, decoration, vaahteranlehti, maple leaf,  blueberries, apple, mustikka, omena, mulperi marja, mulberry berry, mandarin, cashew nuts,


9 October 2016

Healthy Homemade Chocolate Chip Ice Cream


healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration,

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make,

Mitä herkullisin jälkiruoka. Terveellinen kotitekoinen suklaajäde. Helppo ja nopea tehdä. Kannattaa kokeilla!

The most delicious dessert. Healthy homemade chocolate chip ice cream. Easy and quick to make. You should try!

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration, raw cacao nibs, raw cacao powder, protein powder, proteiinijauhe vanilja, vanilla, voimaruoka, cocovi, wholefood 365, banaani, banana,

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration, raw cacao nibs, raw cacao powder, blender

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration, raw cacao nibs, raw cacao powder,

OHJE:
2 kpl jäisiä banaaneja pilkottuna
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl raakakaakaonibsejä
1 rkl vanilja proteiinijauhetta (esim. voimaruoka superfood-sekoitus)

Sekoita kaikki ainekset blenderissä. 
Koristele esimerkiksi kaakaonibseillä ja kookoslastuilla (tai millä haluat!)
Nauti!

Vinkit:
- Pakasta banaanit valmiiksi kuorittuina ja pilkottuina.
- Laita kaakaonibsejä koristeeksi sekä seokseen. Saat ihanaa suklaahippujäätelöä!
- Blendattuasi seoksen laita se hetkeksi pakastimeen ennen nauttimista! Toki voit syödä jäätelön heti tai tehdä kunnon satsin kerralla pakkaseen pidemmäksikin aikaa ;-) !

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration,

RECIPE:
2 frozen bananas, chopped
1 tbsp raw cacao powder
1 tbsp raw cacao nibs
1 tbsp vanilla protein powder

Mix all ingredients in blender.
Decorate with raw cacao nibs and coconut chips (or whatever you want!)
Enjoy!

Tips:
- Freeze the bananas peeled and chopped.
- Put cacao nibs for decoration as well as a mixture. You'll get a wonderful chocolate chip ice cream!
- After blending the mixture put it in the freezer for a while before enjoying ice cream. Sure you can eat ice cream right away or make a decent batch at a time in the freezer for a longer time ;-) !

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration,

healthy, terveellinen, kotitehty, homemade, jäätelö, ice cream, food, ruoka, jälkiruoka, dessert, proteiinijäätelö, protein ice cream, recipe, resepti, ohje, ruokavinkit, food tips, suklaa, chocolate, raakasuklaa, raw chocolate, raw caco, raaka kaakojauhe, healthy food, suklaahippu jäätelö, chocolate chip icecream, raakakaakaonibsit, herkullinen, delicious, easy and quick, helppo ja nopea, valmistus, tehdä, make, kultainen lusikka, golden spoon, kookoslastut, coconut chips, valkoinen hortensia, white hydrangea, inspiration,


23 September 2016

Frozen Watermelon Slices


pakastetutvesimelonitP7139593, frozenwatermelon2, frozen watermelon slices, jäädytetty, pakastettu, vesimeloni, viipale, kesäinen, summery, summer, kesä, välipala, snack, easy, quick, helppo, nopea, herkullinen, maukas, tasty, food, ruoka, vinkit, tips, ideas, ideat, fitfood, healthyfood, cools, viilentää, raikastaa, refreshes, homemade, summer snack, kesä välipala, terveellinen, healthy,

Helppo ja maukas välipala vinkkiPakastetut vesimeloniviipaleet. Viilentää ja raikastaa kivasti kesäpäivinä. Mutta maistuvat varmasti milloin vain muutenkin. Et tarvitse muuta kuin vesimelonin, jonka viipaloit ja laitat pakastepussiin tai rasiaan pakastimeen. Pakastetun vesimeloniviipaleen voit syödä sinällään, laittaa jääpalan tyylisesti vesilasiin tai vaikka smoothien sekaan. Hyvä idea etenkin lapsille on laittaa vesimeloniviipaleeseen puutikku. Tällöin siitä tulee ikään kuin vesimeloni jäätelöpuikko.

- Nopea, terveellinen ja herkullinen, täydellinen kotitekoinen kesäinen välipala!

frozenwatermelon2, frozen watermelon slices, jäädytetty, pakastettu, vesimeloni, viipale, kesäinen, summery, summer, kesä, välipala, snack, easy, quick, helppo, nopea, herkullinen, maukas, tasty, food, ruoka, vinkit, tips, ideas, ideat, fitfood, healthyfood, cools, viilentää, raikastaa, refreshes, homemade, summer snack, kesä välipala,

//Easy and tasty snack tip: The frozen watermelon slices. Cools and refreshes nicely in summer days. But tastes at any time for sure. All you need is a watermelon with a slice and put a freezer bag or box in the freezer. You can it frozen slice of watermelon by itself, put the ice cube style to a glass of water or even a smoothie mix. A good idea, especially for children is to put a wooden stick to the watermelon slice. Then it will be like watermelon choc-ice. 

- Quick, healthy and delicious, a perfect homemade summer snack!

frozenwatermelon, frozenwatermelon2, frozen watermelon slices, jäädytetty, pakastettu, vesimeloni, viipale, kesäinen, summery, summer, kesä, välipala, snack, easy, quick, helppo, nopea, herkullinen, maukas, tasty, food, ruoka, vinkit, tips, ideas, ideat, fitfood, healthyfood, cools, viilentää, raikastaa, refreshes, homemade, summer snack, kesä välipala, ice-chock, viipale,


26 May 2016

Kasvispihvit ja kermaviilikastike


Olen viime aikoina hurahtanut kasvispihveihin. Niitä on ollut työpaikan ruokalassa usein tarjolla. Sainkin sitten päähäni että voisin tehdä näitä kotona itsekin (miten ihmeessä en ole aiemmin tehnyt itse kasvispihvejä koskaan?!). No ei muuta kuin ensin netistä ohjetta etsimään, ja sen jälkeen ruokakauppaan hakemaan tarvittavat aineet.

Tein kasvispihvi reseptistä oman versioni taas, muokkaamalla ja yhdistämällä kahta ohjetta. En nimittäin osannut päättää minkä mukaan tekisin.. Ja näissä kummassakin ohjeessa oli palasia joita toisesta puuttui. Joten miksailin niitä sitten yhteen. Alta löytyy ohjetta. Reseptissä käytetyt ohjeet: Valio: Kasvispihvit ja Hellapoliisi: Kasvispihvit ja kermaviilikastike.

//  Recently, I have started to like vegetable steaks. And I decided to make them for the first time at home. Why haven't I done these before?

I made my own version of a vegetarian steak recipe, editing and combining two instructions. In fact I could not decide which one to choose  .. And in both of these instructions had bits and pieces that one was missing. So then I mix them together. From below you can find the recipe. Instructions used in the recipe: Valio: Kasvispihvit ja Hellapoliisi: Kasvispihvit ja kermaviilikastike

vegetablesteaksP5023119, veggies, vegetarian food, vegetarian recipes, kasvispihvit, vegetable steaks, recipe, ohje, kasvisruoka ohje, resepti, food, ruoka, healthy food, terveellinen ruoka, ruoka vinkit, food tips, porkkana, carrot, pinaatti, spinach, peruna, potato,

Resepti: Kasvispihvit 


2 munaa
1dl maitoa
0,5dl öljyä

1 peruna
2-3 porkkanaa
1 pieni palsternakka
1 sipuli
(1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna)
1dl purjoa
200g raejuustoa

0,5dl vehnäjauhoja
0,5dl korppujauhoja
1tl suolaa
ripaus valkopippuria
öljyä/ margariinia paistamiseen

Valmistus

Riko kulhoon kaksi munaa. Lisää maito, raasteet ja kaikki muut ainekset. Kasvikset hienosti raastettuna, purjo hienonnettuna. Sekoita hyvin. Anna taikinan tekeytyä ennen paistamista noin puolituntia. 

Paista taikinasta ohuehkoja pihvejä ohukaispannulla. Lisää paistaessa öljyä pannulle. Kasvispihvejä on hyvä paistaa pannulla miedohkolla lämmöllä, niin että ne saavat väriä pintaan. 
Valmiiden pihvien päälle käy hyvin silputtu persilja. Jätin ohjeesta pois valkosipulinkynnet. Raejuuston tilalle voi halutessaan laittaa esim. juustoraastetta.

kasvispihvit1,vegetablesteaksP5023119, veggies, vegetarian food, vegetarian recipes, kasvispihvit, vegetable steaks, recipe, ohje, kasvisruoka ohje, resepti, food, ruoka, healthy food, terveellinen ruoka, ruoka vinkit, food tips, porkkana, carrot, pinaatti, spinach, peruna, potato,

Pihvejä saa paistaa puoleltaan useamman minuutin, jotta ne kypsyy. Tämä vaihtelee varmasti lettupannun ja levyjen mukaan. Aikaa meni kyllä ja paljon kun paistoi pihvejä, yli tunti ainakin. Ohjeesta tulikin pihvejä reilusti enemmän. Niitä tuli kaikkiaan yli 20 kpl. (Jos laskin oikein niin tarkalleen 21 kpl. Tosin tietysti piti paistamisen yhteydessä maistaa ensimmäisiä).

Ihan heti en taida uusiksi ruveta kasvispihvien teko- ja paisto-operaatioon. Sen verran aikaavievää puuuhaa se on. Vaikka lopputulos onkin hyvä! Kun hommaan ryhtyy, tarvitsee siihen varata riittävästi aikaa :-D

kasvispihvit2,vegetablesteaksP5023119, veggies, vegetarian food, vegetarian recipes, kasvispihvit, vegetable steaks, recipe, ohje, kasvisruoka ohje, resepti, food, ruoka, healthy food, terveellinen ruoka, ruoka vinkit, food tips, porkkana, carrot, pinaatti, spinach, peruna, potato,

Kasvispihvien kanssa sopii loistavasti yhteen kermaviili- tai jogurttikastike. Alta löytyy ohje kermaviilikastikkeen tekoon. Tosin sen teossa voi halutessaan päästä myös helpommalla. Jos ostaa kaupasta kermaviilipurkin ja valmiin tillikastike jauhopussin (esim. sipsiosastolta). Ja vain sekoittaa nämä keskenään, niin kastike on valmis. Tosin nykyään taidetaan myydä ihan valmiitakin kastikkeita. Itse tein tällä kertaa niin, että ostin kermaviilin ja jauhopussin, ja sekoitin ne keskenään. Seoksen on hyvä antaa hetki imeytyä jääkaapissa ennen syömistä.

Resepti: Kermaviilikastike


1 prk kermaviiliä
1-2 tl sinappia
1-2 tl viinietikkaa
ripaus suolaa
2 tl paprikajauhetta
1-2 tl sitruunamehua
rakuunaa, tilliä tai jotain muuta kuivattua yrttiä maun mukaan

Valmistus

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja laita hetkeksi kylmään. 

kasvispihvit3P5013101,vegetablesteaksP5023119, veggies, vegetarian food, vegetarian recipes, kasvispihvit, vegetable steaks, recipe, ohje, kasvisruoka ohje, resepti, food, ruoka, healthy food, terveellinen ruoka, ruoka vinkit, food tips, porkkana, carrot, pinaatti, spinach, peruna, potato,

Kasvispihveistä tuli herkullisia ulkonäöstä huolimatta. Suuresta määrästä osa meni pakastimeen säilöön. Oletteko tehneet kasvispihvejä? Kertokaa jos tiedätte hyviä ohjeita! Kasvispihveihin voi laittaa täytteeksi lähes mitä vain keksii. Esim. herneitä, papuja.. Pitääkin jatkossa kokeilla erilaisilla ohjeilla!

// My vegetable steaks turn out delicious despite the appearance. Part of them went to the freezer. Have you done veggie steaks? Tell me if you know great recipes! To vegetable steaks you can put almost anything comes up. Eg. Peas, beans .. Later I need to test with different instructions!

kasvispihvit4P5013112,vegetablesteaksP5023119, veggies, vegetarian food, vegetarian recipes, kasvispihvit, vegetable steaks, recipe, ohje, kasvisruoka ohje, resepti, food, ruoka, healthy food, terveellinen ruoka, ruoka vinkit, food tips, porkkana, carrot, pinaatti, spinach, peruna, potato,

Recipe: Vegetable steaks


2 eggs
1 dl milk
0,5dl oil

1 potato
2-3 carrots
1 small parsnip
1 onion
(1-2 cloves of garlic, finely chopped)
1 dl leeks
200g cottage cheese

0,5dl wheat flour
0,5dl breadcrumbs
1 tsp salt
a pinch of white pepper
frying oil / margarine


Recipe: Sour cream sauce


1 small can of sour cream
1-2 teaspoons of mustard
1-2 teaspoons of vinegar
a pinch of salt
2 tsp pepper powder
1-2 teaspoons of lemon juice
tarragon, dill, or something else of dried herbs to taste



22 May 2015

BataattiBurgerit

bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,

Vihdoin sain postattua bataattiburgereiden ohjetta tänne. Olen ehtinyt tehdä näitä jo monet kerrat. Bataattiburgereiden ohjeita on näkynyt monissa blogeissa ja paikoissa muutenkin. Tarvitseehan tämä resepti saada itsellenikin tänne blogiin muistiin ja talteen. Voi sitten vuosienkin päästä etsiä, heh. 

Alunperin löysin ohjeen nettiä selaillessani, tai oikeastaan useampiakin ohjeita hieman eri variaatioilla. Joita sitten yhdistelin omaan makuuni sopivaksi. Joitain aineksia saatoin lisäilläkin vielä mukaan. Kokeilemalla aina selviää tuliko hyvää :-) 

Bataattiburgerit A'la Annn


- 1 iso bataatti
- 400g naudan jauhelihaa
- cheddar-juustoa
- luonnonjugurttia
- 200g fetaa
- kasvikset: sipuli, punasipuli, tomaatti, suolakurkku, salaatti, jalopeno
- mausteet: ruususuola, valkopippuri, mustapippuri, oliiviöljy, sitruunamehu

bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,
bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,
bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,

- Kuori sipuli ja leikkaa pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa jauhelihan kanssa. Voit lisätä myös hieman mausteita sekaan. Esim. mustapippuria, chiliä. Muotoile seoksesta pellille pieniä jauhelihapihvejä. 

- Pese bataatti ja leikkaa n. 1 cm paksuisia pyöreitä paloja.  Laita bataatit uunipellille. Päälle oliiviöljyä. Uunissa 225- astetta, n. 15-20 min (bataatit sekä jauhelihapihvit). Paista bataatteja kunnes ovat pehmentyneet ja saaneet väriä.

- Viipaloi kasvikset: punasipuli, tomaatti, suolakurkku, salaatti.
- Fetakastike: Murskaa feta haarukalla kulhossa. Lisää joukkoon luonnonjugurttia ja mausteita (suolaa, pippuria, sitruunamehua, oliiviöljyä). 

- Kokoa burgeri bataattisiivujen väliin. Alimmaisen bataattisiivun päälle ensin jauhelihapihvi ja cheddar-viipale. Lämmitä mikrossa, jotta cheddar- juusto sulaa. Lisää tämän jälkeen burgerin väliin kasvikset ja feta-kastike. 
- Nauti bataattiburgeri. Vaikkapa pepsi-maxin kanssa. :-) 

bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,

Luonnonjugurtin tilalla voi käyttää esim. turkkilaista jugurttia, creme fraichea. Kasvisversiossa voit käyttää jauhelihan tilalla esim. tofua. Itse olen useimmiten lihanystävä. Joten oli itsestäänselvää tehdä jauhelihapihvit täytteeksi. Rakastan tulista ruokaa. Täten ollen päätin kokeilla laittaa kasvisten joukkoon tulisia jalopeno viipaleita. Oli hyvää. Toivat kipakkaa tulisuutta. Ensi kerralla voisi kokeilla laittaa vaikkapa chilin palasia. 

Tein aika pieniä burgereita. No sai hyvällä omalla tunnolla syödä kerralla useamman! Muuten, minä kuorin bataateista kuoret kokonaan pois ennen uuniin laittoa. Olisi varmaan tullut rapsakammat sämpylät jos olisin ne jättänyt. Seuraavalla kerralla testataan sitten chilin lisäksi jättää kuoret bataatteihin. 

bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,
bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,
bataatti, burger, burgeri, hampurilainen, bataattiburgeri, bataattihampurilainen, tulinen, spicy, jalopenos, jalapeno, kasvikset, veggies, meat, liha, feta, fetakastike, salaatti, sweet potato, sweet potato burger, ruoka, food, ruokavinkit, food tips, cheddar, sweet potato burgers, bataatti burgeri,

Tästä pääset alkuperäisen bataattiburgerin ohjeeseen. Joka on Torkkuja ja Nokkosia - blogin perustajan Emmi-Liia Sjöholmin käsialaa. Hänen ohjeestaan bataattihampurilaisen Suomen valloitus on lähtenyt leviämään ja ihmiset tehneet erilaisia variaatioitaan. Kiitokset vielä Emmi-Liialle herkullisesta ohjeesta! :-) Hänen resepti bataattiburgerista sekä muita ohjeita löytyy myös Emmi-Liian keittokirjasta: Viljaton kattaus - upeita makuja gluteenittomista raaka-aineista

Oletteko kokeilleet tehdä itse bataattiburgereita? Millaisella ohjeella olette tehnyt? Jotain erikoisia täytteitä? :-) 


Translation: I've done a couple of times delicious sweet potato burgers. I made beef steaks to them. I love spicy food, So I added between the jalapeno slices. Burgers were so good. Have you tried yet? 

6 February 2015

Illallisvinkki Helsinkiin: Eatos Mexican Diner







 Ihan parasta aitoa meksikolaista ruokaa Helsingissä!


Tuli käytyä ystäväni kanssa parisen viikkoa sitten illastamassa kaupungilla. Päädyimme suhteellisen uuteen ravintolaan, josta ystäväni oli kuullut kehuja. Lisäksi molemmat tykkäämme meksikolaisesta ruoasta, joten valinta oli helppo ja paikaksi valikoitui Eatos.

Eatos sijaitsee Helsingin keskustassa. Rautatieasemalta pienen kävelyn päässä, töölönlahdenkadulla. Eli tavallaan vastapäätä eduskuntataloa, toisella puolella menee junaraiteet melkein vieressä. Erittäin hyvien kulkuyhteksien päässä siis.

Ravintolassa tarjoillaan aitoa meksikolaista ruokaa. Täytyy kyllä sanoa, että ooli parasta meksikolaista, mitä olen koskaan syönyt! Ja ystäväni oli samaa mieltä. Molemmat lähtiessä sanoivat, että tänne täytyy tulla kyllä uudestaan.:)


eatos, restauranta, helsinki, mexican food, ravintola, meksikolainen ravintola, mexicanfood, quesadilla, burritos, eatos ravintola,



eatos, restauranta, helsinki, mexican food, ravintola, meksikolainen ravintola, mexicanfood, quesadilla, burritos, eatos ravintola,


Eatoksessa tarjoillaan niin lounasta kuin illallistakin. Paikassa voi myös käydä vaikka vain drinkeillä, maistamassa ihania meksikolaisia juomia baaritiskin ääressä.

Tällä kertaa keskityimme vain syömäpuoleen :D Joten tarvitsee vielä ehdottomasti mennä testaamaan drinkkilistaa. Jossa oli mm. ihania cocktaileja, kuten Canela Mule  (talon tequila, limemehu, kanelisiirappi, inkivääriolut) 9.50e. Ehkä pikkuisen suolaiset hinnat drinkeissä, mutta uskoisin että ovat kokeilemisen arvoisia. Juomalistalta löytyy myös perus viinit, oluet, lonkerot, ja tequilat! Uskaltaisikohan niitä jatkossa kokeilla? :D


eatos, restauranta, helsinki, mexican food, ravintola, meksikolainen ravintola, mexicanfood, quesadilla, burritos, eatos ravintola,


eatos, restauranta, helsinki, mexican food, ravintola, meksikolainen ravintola, mexicanfood, quesadilla, burritos, eatos ravintola,


Sitten itse ruokaan! :D Illallislistaa silmäillessä iski valinnanvaikeus, vaikka olin etukäteen silmäillyt listaa jo hieman kotonakin. Mutta päädyin kokeilemaan Quesadillaa. Annokseni oli: Adobo De Red
(chilien ja meksikolaisten mausteiden kanssa kypsennettyä häränlihaa) 14.90e. Oli aivaan taivaallisen hyvää ja riittävän kokoinen annos! Ystäväni otti taco-annoksen, joka taisi olla: Tostadas De Calabacita (Rapeita paneroituja maissitortilloja papujen, mausteisen kesäkurpitsamuhennoksen, juuston, jäävuorisalaatin ja ranskankerman kanssa) 12.90e. Annos sai kyllä kehut ystävältäni.

Ensi kerralla voisi maistaa burritoja, ottaa ehkä alkuruoankin. Ja jonkun erikoisista drinkeistä. Muutama jälkiruokakin heiltä listalta löytyy makeanhimoisille.
eatos, restauranta, helsinki, mexican food, ravintola, meksikolainen ravintola, mexicanfood, quesadilla, burritos, eatos ravintola,


Nälkähän tässä tuli tätä postausta kirjoittaessa :D

Ainiin mainittakoon, että henkilökunta oli myös tosi ystävällistä. Asiakkaista pidettiin hyvää huolta. Paikalla työskenteli aitoja meksikolaisia, uskoisin:) Pääsimme vähän englantia puhumaan heidän kanssaan, hyvää harjoitusta!

Kaikenkaikkiaan lähes täyden kympin illalliskokemus. Itse paikka, ruoka, henkilökunta, tunnelma, seura. Missään ei ollut moitittavaa. Hinta oli sopiva, annoskoko riittävä. Ruoanmakua ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Huomasi, että kaikki oli käsin tehtyä, hyvistä tuoreista raaka-aineista, suurella ammattitaidolla. Annoksia sai odottaa juuri sopivan aikaa. Ehti alkuun rauhassa jutella ja nauttia juomasta (viinistä) illallisystävän kanssa, ennenkuin päästiin ruoan kimppuun. Tosin odotteluaikana kantautui ravintolan keittiöstä niin herkulliset tuoksut, että vesi kielellä siinä sitten odoteltiin :D

Olettekos vielä testanneet Eatos ravintolaa? Mitä tykkäätte meksikolaisesta ruoasta?


Translation: Eatos, the best Mexican food in helsinki!