Showing posts with label fitness. Show all posts
Showing posts with label fitness. Show all posts

23 March 2017

Uusi nettivalmennus - Fit By Sofia Basic


Hankin vuoden vaihteessa uuden kunto valmennuksen: Fit By Sofia Basic, FitClub Finland sivuilta. Siihen sisältyy niin treeniohjelma kuin ruokavaliokin. Valmennuspaketin on luonut suomalainen fitness-urheilija ja malli Sofia Belórf-Nousiainen. Nettivalmennus kestää yhteensä kahdeksan viikkoa.

Pääsin aloittamaan Sofian valmennuksen vasta helmikuun loppupuolella. Piti siirtää aloitusta kun olin pitkään kipeänä. Salille ei edes päässyt melkein kahteen kuukauteen. Joten ymmärrettävästi olin mitä onnellisin kun lopulta tervehdyin ja pääsin taas treenamaan ja aloittamaan tämän uuden ohjelman!

Ennen valmennuksen alkua oli paljon luettavaa ja suunniteltavaa. Piti tulostaa ohjeet, suuunnitella syömiset (mitä ostaa ja millaisia ruokia valmistaa). Sofian valmennusta on nyt takana noin nelisen viikkoa. Tapanani on ollut tehdä viikonloppuisin (yleensä sunnuntaina) lähes koko seuraavan viikon ruoat valmiiksi, ainakin lounaat töihin. Viikonlopun kauppareissulle piti myös miettiä mitä ruokia tekee seuraavalla viikolla. Ja vähän pohtia: mitä syö minäkin päivänä ja mihin aikaan tai missä. Jotta osaa varautua etukäteen hyvin kaikkeen, heh :-D. Lisäksi tuli tehdä treenisuunnitelmat viikon varrelle. Eli minä päivinä menen salille, koska teen aerobisia. Sekä milloin pidän lepopäivän- sekin on tosi tärkeä! ;-). Katsoin myös että minulta löytyy kaapista tarvittavat vitamiinit ja ravintolisät.

Olin kuullut etukäteen paljon kehuja Sofian ohjelmasta. Sekä nähnyt kuvia loistavista tuloksista. Tavoitteenani ohjelman suhteen ei ollut karistaa kauheasti kiloja, vaan kiinteytyä ja saada lihaksia paremmin esiin. Ja toki siis rasvaakin pois joistain paikoista, heh. Voin vielä myöhemmin kertoilla tarkemmin miten ohjelman suorittaminen minulla meni ja mitä olen siitä mieltä.

Nyt tulee kunto-ohjelmiin pakostakin taukoa uusien työelämän haasteiden myötä. Tulossa mitä kiireisin ja haasteellisin kevät koskaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että ehdin kokeilla ohjelmaa reilun kuukauden ajan. Ainakin pääosin noudatin kaikkia ohjeita. Varmasti jatkossakin aion soveltaa ohjelman oppeja, miltä osin ehdin ja pystyn. Treenitkin varmaan jäävät minimiin lähitulevaisuudessa. Mutta eiköhän sitä vielä ehdi myöhemmin - treenailemaan kunnolla ja katsomaan tarkasti mitä terveellistä suuhunsa laittaa :-).

Löydät Sofian valmennuksen Fit By Sofia Basic - TÄÄLTÄ. Sivuilta löytyy myös muut Sofian valmennukset, kuten: Advanced, Lifestyle ja Booty. Jatkan ehkä myöhemmin vielä jollain näistä muista Sofian ohjelmista. Onko teillä kokemusta näistä valmennuksista? :-)

P2263645.jpgFitClubFinlandFitbySofiaTreeniRuokaOhjelma, fit by sofia basic, kokemukset, experience, treeniohjelma, ruokavalio, ruokaohjelma, dieetti, training, fitness, program, ohjelma, valmennus, sports, urheilu, uusi treeniohjelma, new training program,

I bought a new fitness program the end of last year. It's name is: Fit By Sofia Basic. From the website: FitClub Finland. Fitness program includes both the training program as a diet. Online training will last a total of eight weeks.

I was sick for a long time so I started the program until the end of February. I had time to make a program for about a month. Now is becoming the busiest and most challenging spring, so I can't fully follow with the program. I begin then later again. In the future I can tell you what I liked the program and how it went.

You'll find Sofia's coaching Fit By Sofia Basic - HERE. You can also find other Sofia coaching; such as Advanced, Lifestyle and Booty. I will continue later maybe some of these other Sofia programs. 

P2263649.jpgFitClubFinFitbySofiaBasicTreenijaruokaOhjelma,P2263645.jpgFitClubFinlandFitbySofiaTreeniRuokaOhjelma, fit by sofia basic, kokemukset, experience, treeniohjelma, ruokavalio, ruokaohjelma, dieetti, training, fitness, program, ohjelma, valmennus, sports, urheilu, uusi treeniohjelma, new training program, diet, sofias coaching, fitness program,


23 November 2016

Uusia Proteiiniherkkuja!


Erilaiset proteiinituotteet on ihan tosi suosittuja. Niitä löytyykin jo markkinoilta jos jonkinlaisia.. Alkaen tutuista proteiinijauheista. Kaapissani onkin useampi prodejauhepussi eri maussa, samoin on prodepatukoita. Proteiinituotteet on paitsi terveellisiä myös erittäin maukkaita. Loistavaa onkin että niitä kehitellään jatkuvasti. Markkinoille tulee erilaisia tuotteita tämän tästä uusissa jännittävissä mauissa! Viimeisin villitys taitaa olla proteiinivanukkaat (ProPud). Sekä vanhat tutut suklaapatukoiden maut proteiinipatukoina (Tupla, Mars & Snickers).

Various protein products are quite popular in fact. Starting from the familiar protein powder.. I have many different taste protein powders, like vanilla and chocolate. Also I always need to have some protein bars! Protein products are not only healthy also very tasty. Great is that they are constantly being developed. We get new products with exciting flavors almost all the time. Just need to keep your eyes open! The latest craze seems to be protein puddings (ProPud). And also the old familiar flavors of chocolate bars now as protein bars (Tupla, Mars & Snickers).

New Protein Delicacies!


fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, propud, suklaa, chocolate, proteiinivanukas, protein pudding, uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, proteiinipatukka, protein bar, tupla, mars, snickers, fitnesstukku, blueberry muffin, lemon cheesecake, caramel, herkullinen, delicious,

Proteiinipatukat // Protein Bars


fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, suklaa, chocolate,  uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, proteiinipatukka, protein bar, tupla, mars, snickers, fitnesstukku,  herkullinen, delicious,  tupla salty caramel, choco almond, suklaa manteli, suolainen karamelli, after exerxice, treenin jälkeen, prodepatukka,

fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, suklaa, chocolate,  uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, proteiinipatukka, protein bar, tupla, mars, snickers, fitnesstukku,  herkullinen, delicious,   after exerxice, treenin jälkeen, prodepatukka,

Proteiinivanukkaat // Protein Puddings


fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, suklaa, chocolate,  uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, fitnesstukku,  herkullinen, delicious,  after exerxice, treenin jälkeen, before exercice, ennen treeniä, propud, proteiinivanukas, protein pudding, caramel, karamelli, suklaa, chocolate, no sugar, ei lisättyä sokeria, sogood, njie,

fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, suklaa, chocolate,  uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, fitnesstukku,  herkullinen, delicious,  after exerxice, treenin jälkeen, before exercice, ennen treeniä, propud, proteiinivanukas, protein pudding, caramel, karamelli, suklaa, chocolate, no sugar, ei lisättyä sokeria, sogood, njie, proteinpudding, lemon cheesecake, sitruuna juustokakku, blueberry muffin, mustikka muffini,

Ehdottomasti paras maku näistä ProPud proteiinivanukkaista on mielestäni suklaa! <3 Mausta tulee mieleen ihan Jacky-makupalojen suklaavanukas! :-D Ihan uskomatonta että voi olla näin hyvää proteiini suklaavanukasta!

Definitely the best flavor of these ProPud protein puddings is chocolate! <3 Quite incredible that there may be such a good protein chocolate pudding! 

fitness, fitfood, ruoka, food, snack, välipala, terveellinen ruoka, healthy food, suklaa, chocolate,  uusia proteiiniherkkuja, new protein delicacies, fitnesstukku,  herkullinen, delicious,  after exerxice, treenin jälkeen, before exercice, ennen treeniä, propud, proteiinivanukas, protein pudding, suklaa, chocolate, no sugar, ei lisättyä sokeria, sogood, njie, paras, the best, flavor, maku, taste, tasty, niin hyvää, perfect, täydellinen,

Mites, oletteko jo kuulleet näistä proteiiniherkuista? Jos olet ehtinyt maistamaan, niin mitä pidit?

Mietin jo tilaisinko Fitnesstukulta kunnon satsin näitä ProPudin - suklaa proteiinivanukkaita?! ;-D Täältä löytyisi. Ja toki isompi määrä kerralla tilattuna tulee pitkässä juoksussa edullisemmaksi ;-)

So, have you already heard of these protein delicacies? If you have tasted - what you liked?

I was thinking already to order a decent batch of these ProPud - chocolate protein puddings from Fitnesstukku?! ;-D Here you can find. And a large amount of the order will be more affordable over time. So it could be worth ;-)


13 October 2016

Gym Outfit / Fitness 24 Seven / Helsinki

9/ 2016

Muutamia kuvia syyskuiselta treenipäivältä. Paikkana Fitness 24 Seven kuntosali Helsingissä. Eli nykyisin yksi "kotikuntosalini". Pyrin käymään treenaamassa joka viikko noin kolme-neljä kertaa. Treeneistä tarkemmin voisin kirjoitella myöhemmin, nyt tähän itse treeniasuun.

Some pictures from the training day in September. Fitness 24 Seven gym in Helsinki. It's currently one of my "home gym". I try to go to train every week about three to four times. I could tell more detail about the training later, now to this workout outfit.

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut,

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut, gym gloves, salikäsineet, harbinger salikäsineet gym gloves,

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut, gym gloves, salikäsineet, harbinger salikäsineet gym gloves, h&m toppi top, musta toppi, sport top, nike sneakers, harbinger gym gloves, kuvioidut housut, patterned pants, bright colorful clothes, kirkkaat värikkäät vaatteet,

Itselleni on tärkeää pukeutua kunnollisiin treenivaatteisiin salille. Eli niiden on oltava sopivat ja mukavat päällä. Eivät saa hiostaa tai kiristää. Vaikuttaa treenin suuresti. Toki kiinnitän huomiota myös vaatteiden ulkonäköönkin. Enimmäkseen tulee jostain syystä ostettua mustia treenivaatteita. Niiden vastapainona/rinnalla pidän värikkäistä ja kuvioiduista vaatteista. Näitä voikin yhdistellä hyvin keskenään.

Kuvissa näkyvät Biancaneven trikoot on ihan lempparini. Niitä tuleekin käytettyä salin ohella välillä muutenkin ulkona. Saliasusteista - hyvät salikäsineet ovat yhdet tärkeimmät. Nykyiset alkavatkin jo vedellä viimeisiään vuosien käytön jälkeen. Uudet pitäisi hankkia siis piakkoin. Niken oranssin/pinkit neonväriset treenikengät ovat palvelleet niinikään jo vaikka kuinka pitkään. Tykkään niiden pirtsakasta sävystä! Minkälaisessa vaatetuksessa tykkäätte treenata?

For me it's important to wear a decent workout clothes to the gym. The most important thing that they are comfortable to wear. May not sweat or tighten. Affect highly to workout. I also always look the appearance of clothes. Mostly I buy black workout clothes. Alongside it, I like colorful and patterned clothes. These can be combined with each other. 

These Biancaneve pants that are shown in the pics are just my favorite. I wear them often in the gym, or anyway! About gym costumes - good gym gloves are important. I love my orange / pink neon bright training shoes from Nike. What kind of clothing you like to wear during your workout?

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut, gym gloves, salikäsineet, harbinger salikäsineet gym gloves, h&m toppi top, musta toppi, sport top, nike sneakers, harbinger gym gloves, kuvioidut housut, patterned pants, bright colorful clothes, kirkkaat värikkäät vaatteet,

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut, gym gloves, salikäsineet, harbinger salikäsineet gym gloves, h&m toppi top, musta toppi, sport top, nike sneakers, harbinger gym gloves, kuvioidut housut, patterned pants, bright colorful clothes, kirkkaat värikkäät vaatteet,

gym outfit, kuntosali asu, saliasu, outfit, asu, vaatteet, clothes, costume, asusteet, accessories, training, treenata, kuntosali, liikunta, sport, treenit, urheilu, workout, fitness, fitness 24 seven, nike training shoes, gym shoes, sali kengät, naisten, women, bright neon nike shoes, pink orange neon training shoes, biancaneve pants, training pants, saliasusteet, salihousut, gym gloves, salikäsineet, harbinger salikäsineet gym gloves, h&m toppi top, musta toppi, sport top, nike sneakers, harbinger gym gloves, kuvioidut housut, patterned pants, bright colorful clothes, kirkkaat värikkäät vaatteet,

H&M Top (similar herehere)
Biancaneve Pants (similar here)
Nike Sneakers (similar here, here)


3 October 2016

Fitness 24 Seven


Back to gym...


Kerroin täällä (To-Do List).. että pitäisi nyt syksyn aikana hankkia uusi kuntosalikortti. Kaverin suosituksella päädyinkin hankkimaan  sellaisen Fitness 24 Seven kuntosalille. Mietin aluksi palaisinko tuttuun ja turvalliseen eli vanhalle kuntosalille. Mutta päätin mennä yhtenä päivänä töiden jälkeen testaamaan Fitness 24/7 salin Punavuoressa. Ja liityinkin samantien jäseneksi - eipä tarvinnut jahkailla sitten sen pidempään!

I told here (To-Do List).. that I should  get a new gym card. So after a friend's recommendation I decided to buy a card to Fitness 24 Seven gym. Although at first I think for a return to the old gym.

P1015719weekend.jpg

Fitness 24 Sevenin toiminta on alkujaan Ruotsista. Suomessa sen kuntokeskuksia on ollut vuodesta 2012 alkaen. Tämän jälkeen kuntokeskukset ovat lisääntyneet Suomessa huimaa vauhtia. Fitness 24 Seven onkin Pohjoismaiden nopeimmin kasvava kuntosaliketju. Täältä näet kaikki Fitness 24 Seven kuntokeskukset.

Fitness 24 Seven operation is originally from Sweden. In Finland its fitness centers have been since the year 2012. After this, the fitness centers have increased an incredible pace in Finland. Fitness 24 Seven is the Nordic region's fastest-growing chain of fitness. Click here to see all Fitness24  Seven fitness centers.

Untitled

Fitness 24 Sevenin kuntosaleja löytyy Suomen lisäksi niin Ruotsista, Norjasta kuin Puolastakin. Voit treenata kaikilla saleilla vapaasti ja mihin kellon aikaan tahansa. Lisäksi joiltain saleilta löytyy ryhmäliikuntatunteja ja useimmilla saleilla on myös erikseen oma sali naisille.

Fitness 24 Seven gyms can be found in Finland, as in Sweden, Norway as Poland also. You can work out all the gyms and any time of day. In addition, some gyms can be found a group fitness classes, and most of the gyms also have their own separate gym space for women.

Untitled

Untitled

Fitness 24 Seven salin valintaani vaikutti kattava kuntokeskus tarjonta - niin Suomessa kuin ulkomailla. Joustavat kellonajat - voit treenata vaikka yöllä. En tosin ole vielä kokeillut sitä ;-) Erikseen olevat naisten salit - tykkään treenata yleensä molemmissa niin naisten - kuin yhteispuolellakin. Riippuen mitä laitteita mistäkin löytyy mm.

Fitness 24 Seven gym choice was affected: a comprehensive fitness center offer - both in Finland and abroad. Flexible times - you can work out even at night. Although I have not tried it yet ;-) The separate gym for women - usually I like to work out in both the women - as common side. Depending on what equipment there can be found.

Untitled

Untitled

Tietty yksi ratkaiseva tekijä salin valintaan oli myös sen edullinen hinta (19.90€/kk!). Mikä ilahdutti myös kovin, että yksi sali löytyy läheltä työpaikkaa ja toinen kotiani. Ja onpa niitä lukemattomia Helsingissä muuallakin. Joten valinnanvaraa riittää missä käy. Ei kyllästy yhteen paikkaan ja naamoihin siellä ;-D Saattaa myös olla että joskus tulee hyödynnettyä mahdollisuutta treenata ulkomaillakin!

A decisive factor in the choice of the gym was its low price (€ 19.90 / month!). What also delighted - one gym can be found near to where I live and and the other near the workplace. Furthermore, there are many others around Helsinki. There is choice for each. So you do not get bored in one place and the faces there! ;-D And nice to have the opportunity to get to train abroad!

Untitled

Saleilta löytyy kaikki tarvittavat välineet. Niin lämmittelyyn, vapaapainoihin kuin kuntosalilaitteisiinkin. Laitteet ovat pääosin Star Trac - merkkisiä. En ollut niitä aiemmit käyttänyt, mutta nopeasti niitä oppii käyttämään. Lisäksi osalla Fitness 24 Seven saleista on tarjolla viikottain ilmaisia laiteopastuksia. Ajattelin osallistua vielä vaikka olen jo useamman viikon ehtinyt treenailemaan omatoimisesti ;-)

From the gym can be found all the necessary equipment. The warm-up, free weights as the basic gym equipments. The devices are mainly Star Trac - brand. I haven't used them previously, but you'll quickly learn to use them. In addition, part of the Fitness 24 Seven gyms are available weekly free equipment tours. I thought to participate even though I have been training for several weeks by itself ;-)

Untitled

Untitled

Eniten pidän Fitness 24 Seven salien mahdollisuudesta päästä treenaamaan koska vain sinulle parhaiten sopii. Salit ovat avoinna 24/7, kuten nimikin sanoo. Useimmiten olen mennyt treenaamaan kun salin vastaanotto ollut avoinna. Sen sijaan viime viikonloppuna menin aamuvarhain salille ja parina iltana aika myöhään. Kun vastaanotto ei ole auki- joudut käyttämään salikorttia ja sormenjälkitunnistetta jotta pääset sisään salille ja pukuhuoneeseen (sekä myös ulos!).

Muistan ensimmäisen kerran kun piti mennä sisään kortilla ja sormitunnisteella.. En muistanut miten tämä toimi ja mitä tehdä missäkin järjestyksessä. Melkein tuli jo paniikki lasiovien välissä ja meinasi mennä sähläykseksi koko homma. Meninkin välillä ulos haukkaamaan happea ja meinasin lähes luovuttaa. Onnekseni paikalle tuli toinen aamuvirkku treenaaja tyttönen, joka ystävällisesti opasti minulle salille menon :-). Yritin uudestaan rauhallisesti ja luin ovissa olevat ohjeet uudelleen. Pääsin kuin pääsinkin salille treenaamaan. Olinpa sitten näyttänyt korttia väärään paikkaan! :-D Eiköhän sitä nyt jatkossa sitten muista miten sinne salille pääsee ja vielä sieltä uloskin! ;-)

The most I like Fitness 24 Seven gyms opportunity to gain access to train when it suits you. Gyms are open 24/7, as its name says. In most cases, I've gone to train to the gym when the reception was open. Instead, last weekend I went to the gym early in the morning and evening, a pretty late. When the reception is not open you have to use the gym card and fingerprint identification to get in the gym and locker room (and also to enter the out!) ;-)

Untitled

Liittyessäsi salille saat kortin jolla salille kulkeminen tapahtuu. Se pitää olla aina mukana, oli vastaanotto auki tai ei. Kortti kuuluu näyttää lukijaan ennen ja jälkeen joka treenin. Sekä vastaanoton ollessa suljettuna kulku ovista tapahtuu kortilla. Samoin kulku pukuhuoneeseenkin tai erikseen naisten salin puolelle. Liittymisen yhteydessä joudut antamaan myös sormenjälkesi. Tämäkin jotta kulkeminen onnistuu kun salilla ei ole henkilökuntaa paikalla. Aluksi tätä ihmettelin, mutta hyvä niin jottei ylimääräiset pääse sinne.

Mainittava vielä loppuun että saleilla on lehtiä, televisioita ja tulee hyvää (siis parasta!) treenimusiikkia! F24S-nettiradiosta tuoreinta treenimusiikkia :-) Sillä viimeistään treeni kulkee.

When you join to gym you will get a card, which allows passing to the gym. The card must always be with you, whether or not a reception open. The card is shown to reader before and after every workout. As well as the reception is closed, the passage through the doors happens with card. Similarly, the passage to dressing rooms or separate women's gym. Upon accession, also you have to give your fingerprint. This, too, to get to the gym when there isn't staff present.

Worth mentioning still, that the gym is magazines, televisions and great (the best!) workout music! 
F24S- online radio's latest workout music :-) The best workout boost. 

Untitled

Oletko käynyt treenaamassa Fitness 24 Seven kuntosaleilla? Millä kuntosalilla tykkäät treenata?

Have you been working out Fitness 24 Seven gyms? What gym do you like to train?


27 July 2016

Popular Kayla Itsines Workout


kayla itsines, treeni, workout, training, again, uudestaan, experiments, kokemuksia, miten tilata, how to order, kaylas training, kayla workouts, treeniohjelma, training program, smoothie bowl, fitfood, inspiration, fitness, urheilu, sports, voda collagen beauty juoma, drink,

Olen alkukesän skipannut tietoisesti treenit. Sen sijaan olen huomioinut mahdollisimman paljon hyötyliikunta mahdollisuuksia, joita kertyy päivittäin (mm. työpaikan rappuset, olikohan niitä viiden kerroksen verran huh!). Nyt olen lomalla ja päätin että voisin alkaa silloin tällöin tekemään taas Kayla Itsinesin treeniohjelmaa. Sen mitä kesäkiireiltä ja lomalla ehtii. Ohjelmahan on jo minulle entuudestaan tuttu ja muistaa kaikki liikkeet suht hyvin.

Tein lauantaina pitkästä aikaa jalka- ja cardiotreenin. Siinä meni aikaa noin 35min, mukaan lukien lämmittelyt ja loppuvenyttelyt. Voi sanoa taas että huh ja huh! En muistanut miten rankkoja Kaylan treenit olivatkaan! Muutamaan otteeseen joutui kesken treenin haukata happea ikkunasta :-D Happi nimittäin meinaa helposti loppua pikkukämpästä kesähelteillä tuulettimesta huolimatta.

Riittävä nestetytys on hyvä huomioida myös. Minulla olikin vesipullo koko ajan vieressä. Tällä kertaa Voda Collagen Beauty. Eli granaattiomenanmakuinen kollageenijuoma. Täällä postaus juomasta. Nämä kesähelteet ei ole ehkä paras aika toteuttaa Kaylan treeniä ja ainakaan neljän seinän sisällä. Lisäksi vielä se, että viime treenikerrasta on aikaa jo jonkin verran. On vain päästävä treenin makuun taas. Niin ehkä se siitä alkaa helpottamaan päivä päivältä? Vai onko vain toiveajattelua? :-D

//I have not been working out for a long time during this summer. Instead, I have made some benefits of exercise everyday. For example, walked the stairs at work. I have a holiday now and I thought to do Kayla Itsines training program again. How I have time during my holiday. The program is fortunately already familiar to me and I remember all the movements quite well.

I made last Saturday a leg and cardio session after a long time. It took about 35 minutes, including warm-up and stretching in the end. I did not remember how tough the Kayla training was! A couple of times had to "bite of fresh air from the window". This summer heat wave may not be the best time to do Kayla's workout. Be sure to take breaks as needed, and to drink enough fluids. A good drink is, for example, Voda Collagen Beauty. Here is post about it. Maybe workouts will get easier later when you have done those more often? Or is it just wishful thinking? :-D

kayla itsines, treeni, workout, training, again, uudestaan, experiments, kokemuksia, miten tilata, how to order, kaylas training, kayla workouts, treeniohjelma, training program, smoothie bowl, fitfood, inspiration, fitness, urheilu, sports, voda collagen beauty juoma, drink, week one, train, circuit, first week, leg exercise, cardio exercise,

Kasvoni olivat tulipunaiset treenin jälkeen. Tunsin myös miten kroppa kävi kierroksilla pitkään treenin jälkeen. Hyvä niin. Seuraavana päivänä oli hieman hankaluuksia nousta ylös sängystä. No treenit mennyt ainakin perille minne piti, hah!

Muistin taas miten hyvä olo tulee kunnon rääkkitreenin jäljiltä. Vaikka itse suorituksen aikana välillä saattoi tuntuakin ettei tästä selviä ja haluaisi lopettaa. Se noin 30 minuuttia ei kumminkaan ole kovin pitkä aika, sen kun pystyy tsemppaamaan ja ottamaan itsestään irti!

//My face was scarlet after the workout. I also felt how my body went the rounds for a long time after my workout. Good. The next day was a bit of trouble getting up from bed. Workouts went where it was supposed to, hah! 

I remembered again how good you will feel after a hard workout. Although during the workout you might feel that you dont want to continue and you would like to stop. But 30 minutes it's not a very long time. You should do your best and make the most of yourself!

kayla itsines, treeni, workout, training, again, uudestaan, experiments, kokemuksia, miten tilata, how to order, kaylas training, kayla workouts, treeniohjelma, training program, smoothie bowl, fitfood, inspiration, fitness, urheilu, sports, voda collagen beauty juoma, drink, pomegranate drink,

Treenin jälkeen tein smoothie bowlin. Ei yllätys sinänsä, viime aikaista lemppari syötävääni! Laitoin siihen sekaan rahkaa, mehukeittoa, mansikoita ja chia-siemeniä. Vielä kun saisi kesällä syömiset johonkin malliin. Se tosin voi olla hankalampi haaste kun on usein tarjolla grilliherkkuja, jäätelöitä jne. Sekä lomamatkoja tulossa. Jolloin ei halua miettiä jokaista suupalaansa tai olla maistamatta paikallisia herkkuja! Mutta jos pääosin yrittää syödä mahdollisimman terveellisesti ja säännöllisesti. Niin sitten voi välillä herkutellakin. Ja tuoreita mansikoita sun muita marjojahan voi syödä kesällä yllin kyllin, nam!

//After a workout, I made a smoothie bowl. It wasn't a surprise, my recent favorite to eat! Bowl containing: curd, juice soup, strawberries and chia seeds. In the summer is more difficult to eat well and healthily. There is a barbecue, ice cream and more. As well as holidays to come. When you dont want to think about each bite. Or leave without eating in local cuisine. But if you mainly try to eat as healthily as possible and on a regular basis. So then, can be some goodies day.  And fresh strawberries and other berries you can eat as much as you want in the summer, yum!

kayla itsines, treeni, workout, training, again, uudestaan, experiments, kokemuksia, miten tilata, how to order, kaylas training, kayla workouts, treeniohjelma, training program, smoothie bowl, fitfood, inspiration, fitness, urheilu, sports, voda collagen beauty juoma, drink, strawberry, mansikka,free workout, ilmainen treeniohjelma, one week, yksi viikko,

Miten teidän kesätreenit ja syömiset menee? Onko Kaylan treenit tuttuja? //How are your summer workouts and eating going? Is Kayla's workouts familiar to you?

~

Täältä pääset helposti halutessasi tilaamaan myös itsellesi Kayla Itsinesin treeniohjelman, joka on hyvin suosittu ympäri maailman. Kaylalta löytyy lisäksi ruokaohjelma. Voin suositella niitä molempia :-)

//Here you can easily order Kayla Itsines training program. Which is very popular around the world. In addition there can be found also food program. I can recommend both of them :-)

~

Aiemmat Kayla Itsines postaukseni löydät: täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

//My previous Kayla Itsines posts you can find: here, here, here, here, here, here and here.



Postaus sisältää mainoslinkkejä

28 May 2016

Saturday running


Untitled, suomi, finland, nature, luonto, jog, lenkki, juoksu, kävely, running, walking, kesä, summer, river, joki, vaaleanpunainen puu, pink tree, saturday jogging, lauantai juoksulenkki,

Mukavaa lauantaita! Heräsin aamulla aikaisin ja päätin pitkästä aikaa lähteä aamulenkille. Tajusin etten ole sitten maaliskuun käynyt juoksemassa. Joten otin hieman kevyemmin, vuorotellen kävellen ja juosten. Rankkaa oli tauon jälkeen, voin sanoa. Mutta mitä parhain päivän aloitus.. Ihailla vihreää ja kukoistavaa luontoa ja saada raikasta ilmaa.

// Have a nice Saturday! I woke up early in the morning and after a long time I decided to go for a morning jog. I realized that I have not been running since March. So I took a little lighter, alternating walking and running. Was hard after the break, I can say. But what is the best day start .. Admire the green and flourishing nature and get fresh air. 

Untitled, jogging, juoksulenkki, vaatteet, clothes, lippis, jouksutakki, soc juoksutakki,

Untitled

Hieman oli kasvot punaisina lenkin jälkeen :-D Joskus aiemmin kun olin julkaissut kuvan itsestäni lenkin jälkeen kasvot tulipunaisina.. Eräs ulkomaalainen tuttuni kyseli olinko ollut ottamassa aurinkoa.. heh :-D

// My face was a little red after the jog :-D Once my foreign friend asked me after my jog (have seen my picture somewhere in social media) if I had been sunbathing.. heh :-D

Untitled, aamupala, breakfast, after the jog, aamupala jouksulenkin jälkeen, puuro, porridge, kahvi, coffee, banaani, banana, eggs, kananmuna, chia seeds, seeds, siemenet, näkkileipä,

Lenkin jälkeen maistui aamupala hyvin. Viikonlopuissa hitaat aamupalat on kyllä ihan parhaita. Jatkossa yritän lenkkeillä useammin. Itseasiassa pakkokin, nimittäin salijäsenyyteni loppui vastikään. Viimeisen vuoden ajan kävin pääasiassa kuntosalilla ja silloin tällöin kävelemässä. Tästä eteenpäin siis tiedossa urheilun osalta kotona jumppaamista ja ulkona reippailua. Kuntosalit jää ainakin kesän ajaksi tauolle! Miten tykkäätte urheilla kesällä? Käyttekö salilla vuoden ympäri?

// After the jog breakfast tasted well. Slow mornings and breakfast are just the best. In the future, I will try to jog more often. In fact I have to, namely my gym membership out recently. Over the last year I went mainly to the gym and occasionally walking.  From now on I'm going to do some home exercise and go jogging outdoors. I took at least the summer break from the gym. How do you like the sports in the summer? Do you guys go at the gym all year round?

puhelin, kännykkä, phone, record, your trainings, developemt, kehitys, tallentaa, nauhoittaa, lenkit, jogs, heiaheia, heiaheia!, runtastic, kokemukset, experiment, measure, program, ohjelma, treenisovellus, puhelimeen, training program, to your phone, phone application, puhelin treeniohjelma,

Runtastic: 4.08km, 31min, 301 calories

Tykkään tallentaa treenit puhelimen sovelluksilla. Tällä hetkellä käytössäni on HeiaHeia! sekä Runtastic. HeiaHeiaan! laitan kaikki treenit kuntosalista kävelyyn. Sen sijaan Runtastic sovellusta käytän pääasiassa kävely- ja juoksutreenien tallennukseen. Aamulla ulos lähtiessä laitoin molemmat ohjelmat tallentamaan ja mittaamaan lenkkiäni. On kiva saada tarkempia tietoja ja tilastoja omista treeneistä. Näkee muunmuassa millaisia reittejä on tehnyt, kuinka pitkän matkan, paljon kuluttanut kaloreita.. Loistava tapa seurata omaa kehittymistään. Käytättekö jotain treenisovelluksia puhelimessanne?

// I like to record workouts with phone applications. Currently, I use a HeiaHeia! and Runtastic. I put all my workouts to HeiaHeia from gym to walking. Instead app Runtastic I use mainly for recording walking and running workouts. This morning I used both programs to record and measure my jog. It's nice to get detailed information and statistics from your own trainings. Among other things, how long distances made, the amount of calories consumed.. A great way to keep track of your own development. Do you use some training application on your phone?


21 February 2016

Sweet & sweaty Sunday with Kayla Itsines! Also a recipe for Smoothie Bowl


Tänään vietetty ihanaa sunnuntaipäivää kotosalla. Flunssasta aletaan olemaan jo selvitty, vihdoin. Joten pitkästä aikaa päätin tehdä kotosalla Kaylan treenin. Täältä mm. löydät aiemman postaukseni Kaylan ohjelmista. Tietenkin otin treenin rauhallisemmin kun ei vielä ihan täydessä kunnossa olla. Muuten Kaylan treenit saa nykyään ladattua puhelimeenkin, miten kätevää! Applen App Storesta esimerkiksi löytyy täältä. Treenin jälkeen päätin tehdä herkullisen smoothie bowlin. Siitä tuli oikein hyvää ja sain loihdittua aika kauniin annoksenkin. Kerron tämän "smoothie kulhon" reseptin lopussa.

kaylaitsines,smoothiebowlP2137420

Kayla Itsinesin ohjelmat minulta löytyy valmiina entuudestaan koneelta ja samoin on paperiset versiot niistä. Jos sinulla ei vielä ole ohjelmia eikä houkuta/ et pysty niitä tilaamaan puhelimeen, niin suoraan täältä pääset kätevästi tilaamaan molemmat ohjelmat verkossa omalla koneellasi. Kayla Itsineltä tosiaan löytyy niin ruoka- kuin treeniohjelmatkin. Minulla on ne molemmat ja en voi muuta kuin suositella. Jos kuitenkin epäilet soveltuvatko ohjelmat juuri sinulle, niin Kaylalta onneksi löytyy myös ilmainen viikon ohjelma. Se on tosi kätevä kun voit aluksi kokeilla ohjelmaa huoletta. Ja jos pidät treeneistä, tilaat koko ohjelman. Näin tein minäkin eli aloitin ensin ilmaisella ohjelmalla. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset myös suoraan Kayla Itsinesin verkkosivuille lukemaan lisää tai tilamaan ohjelmia.


Täytyy sanoa että Kaylan ohjelmat ovat ympäri maailman erittäin suosittuja, se jo kertoo jotain ohjelmien laadusta. Kaylan instagramissa on yli 4 miljoonaa seuraajaa, huh. Hänen sivuilta (täältä) löytyykin valtavasti inspiraatiota niin treeneihin kuin ruokaan. Sieltä löytyy myös Kaylan postaamia huikeita muutoskuvia eli millaisia tuloksia ihmiset ovat saaneet Kaylan ohjelmia tekemällä. Kannattaa käydä katsomassa. Kaylan ohjelmilla näkyy selvästi olevan positiivinen vaikutus ihmisiin, eikä vain fyysisesti vaan henkisesti myös. Kaikki se toisten tukeminen, jokaisen arvostaminen ja yhteisöllisyys minkä hänen ohjelmat on luoneet. Kayla tekeekin lähes ympäri maailmaa "Boot Campeja", joissa pääsee treenaamaan livenä Kaylan kanssa hänen ohjelmaansa. Nekin ovat odotetusti hyvin suosittuja. Koskahan hän tulisi Suomeen pitämään Bootcampin? Menisin varmasti!

kaylasmoothiebowlP2137423, kayla, kayla itsines, smoothie bowl, smoothie, bowl, smoothie kulho, lusikoitava, ruoka, food, fitness, fitfood, fitnessfood, healthyfood, snack, terveellinen, välipala, healthy, sunday, resepti, recipe, training, treeni, ohjelma, program, kayla itsines program, kayla itsines ohjelma, ruokaohjelma, treeniohjelma, ilmainen, free, tilaa, order, training program, food program, treeni ohjelma, ruoka ohjelma, sweet, sweaty, ruokaohje, treeniohje, tilata, kokemukset, inspiraatio, inspiration, decoration, decor, kattaus, kukat, flowers, aamiainen, breakfast, brekkie, setting,,

Viimeiset kuukaudet olen urheilun osalta käynyt ainoastaan salilla. Joten oli tervetullutta vaihtelua tehdä pitkästä aikaa Kaylan treenit. Niitä olikin jo ollut ikävä, etenkin burbeita ;-) Hikihän siinä tuli nopeasti, huomasi että oli pitkä aika edellisestä Kaylan treenistä. Lihasten venyttelyä treenin loppuun ja paljon vettä. Sen jälkeen maistuikin tekemäni välipala erityisen hyvältä.

Tein tänään vasta ensimmäistä kertaa jo maailmalla hyvinkin suosittua Smoothie Bowlia. Terveellinen aamiainen tai välipala. Se on käytännössä smoothie, joka syödään lusikalla.  Nestettä laitetaan yleensä vähemmän kuin juotavaan versioon. Smoothie Bowl on myös tapana koristella nätisti mielikuvitusta käyttäen. Päällysteiksi sopii lähes mikä vain. Minäkin yritin sommitella annoksesta herkullisen ja värikkään.

smoothiebowlP2137376,kaylasmoothiebowlP2137423, kayla, kayla itsines, smoothie bowl, smoothie, bowl, smoothie kulho, lusikoitava, ruoka, food, fitness, fitfood, fitnessfood, healthyfood, snack, terveellinen, välipala, healthy, sunday, resepti, recipe, training, treeni, ohjelma, program, kayla itsines program, kayla itsines ohjelma, ruokaohjelma, treeniohjelma, ilmainen, free, tilaa, order, training program, food program, treeni ohjelma, ruoka ohjelma, sweet, sweaty, ruokaohje, treeniohje, tilata, kokemukset, inspiraatio, inspiration,Smoothie Bowl recipe:  Blender: 2 dl quark, 2 cups almond milk, 1 banana, frozen blueberries and chia seeds.  On top: Cashews, walnuts, pomegranate seeds,highbush blueberries, grated coconut, smoothie bowl, blender,

smoothiebowlP2137376,kaylasmoothiebowlP2137423, kayla, kayla itsines, smoothie bowl, smoothie, bowl, smoothie kulho, lusikoitava, ruoka, food, fitness, fitfood, fitnessfood, healthyfood, snack, terveellinen, välipala, healthy, sunday, resepti, recipe, training, treeni, ohjelma, program, kayla itsines program, kayla itsines ohjelma, ruokaohjelma, treeniohjelma, ilmainen, free, tilaa, order, training program, food program, treeni ohjelma, ruoka ohjelma, sweet, sweaty, ruokaohje, treeniohje, tilata, kokemukset, inspiraatio, inspiration,Smoothie Bowl recipe:  Blender: 2 dl quark, 2 cups almond milk, 1 banana, frozen blueberries and chia seeds.  On top: Cashews, walnuts, pomegranate seeds,highbush blueberries, grated coconut

Smoothie Bowl ohje:

Blenderiin: 2dl rahkaa, 2dl mantelimaitoa, 1 banaani, jäisiä mustikoita ja chia-siemeniä.

Päälle: Cashew-pähkinöitä, saksanpähkinöitä, granaattiomenan siemeniä, banaania, pensasmustikoita, kookoshiutaleita ja chia-siemeniä.

Smoothie Bowl recipe:

Blender: 2 dl quark, 2 cups almond milk, 1 banana, frozen blueberries and chia seeds.

On top: Cashews, walnuts, pomegranate seeds, bananas, highbush blueberries, grated coconut and chia seeds.

kaylasmoothiebowlP2137423, kayla, kayla itsines, smoothie bowl, smoothie, bowl, smoothie kulho, lusikoitava, ruoka, food, fitness, fitfood, fitnessfood, healthyfood, snack, terveellinen, välipala, healthy, sunday, resepti, recipe, training, treeni, ohjelma, program, kayla itsines program, kayla itsines ohjelma, ruokaohjelma, treeniohjelma, ilmainen, free, tilaa, order, training program, food program, treeni ohjelma, ruoka ohjelma, sweet, sweaty, ruokaohje, treeniohje, tilata, kokemukset, inspiraatio, inspiration,


// Today I have spent wonderful Sunday at home. The flu is beginning to be over, finally. So after a long time I decided to do at home Kayla's workout. From here, for example you will find one of my previous posting about Kayla programs. 

After a workout, I decided to make a delicious Smoothie Bowl. It became very good and colorful. The recipe can be found a little further up the post. 

Kayla has both, so training - as the food programs. Kayla Itsines Programs can be ordered directly from here. At first, I recommend to try to free week program. And you can then subscribe to the entire program.

Programs are very popular all over the world. I'm not surprised. She inspired women everywhere. Kayla instructions / advice will have a positive effect on people, both physically and mentally. She also have organized world-wide Boot Camps. Those have increased the sense of community among women. When will she come to Finland? I would go for sure!


Postaus sisältää mainoslinkkejä


3 July 2015

Viime päivien treenejä ja ruokailuja

Workouts and meals of recent days



En ole vähään aikaan täällä postaillut/ kertonut miten minulla on urheilujen ja syömisten laita tätä nykyä. Vihdoin ehdin näistäkin aiheista teille kertoa mitä kuuluu. Viimeisin urheiluaiheinen postaukseni on täällä.

TREENIT


saliasusteetpink1JPG, treenivälineet, soc, soc toppi, salihanskat,fitnesstukku, harbinger, training gloves, treenikäsineet, salihanskat, treenihanskat, stadium, toppi, urheilutoppi, paita, juomapullo,  juomapullo, toppi, urheilutoppi, pinkki, kutnosalikäsineet, vaaleanpunainen, sali, välineet, urheilu, kuntosali, accessories, urheiluvälineet, urheilu,treeni, ruoka, food, sport, train, training, food program, training program,

Toppi Soc (Stadium) / Juomapullo Fitnesstukku / Treenihanskat Harbinger (Fitnesstukku)

Top Soc (Stadium) / Beverage bottle Fitnesstukku / Training Gloves Harbinger (Fitnesstukku)


Kaylan ohjelmat (treeni sekä ruoka) tosiaan jätin pois jo viikkoja sitten. Kesän ja lämpimämmän ilman tullen en ole jaksanut niitä tehdä enää kotona. Ehkä aloitan Kaylan uudestaan syksyllä/ talvella. Se jää nähtäväksi. Ohjelmat on toki vielä tallessa. Se onkin kätevää kun voin palata niihin sitten koska haluan.

Latasin salikorttini vanhalle salilleni toukokuun 15.päivä. Salikortit olivat silloin niin hyvässä tarjouksessa, että olisin ollut hullu jos en olisi tarttunut tilaisuuteen ja tehnyt sopimusta. Sain todella hyvän sopimuksen salilla käynneistä vuodeksi eteenpäin. Ei tarvitse ainakaan joka kuukausi olla muistamassa ja päivittämässä salikorttia. Ohjattuja tunteja en halunnut ottaa, ehkä vielä joskus otan niitäkin lisäksi. Muistaakseni toukokuun tarjouksessa oli että sain vuoden salikäynnit puolen vuoden hinnalla. Vuoden salit maksoivat siis yhteensä n. 350€. Eli per kuukausi silloin siitä tulee n. 29€. Ei ollenkaan paha vai mitä.

Olen pyrkinyt käymään nyt salilla noin 3-4 kertaa viikossa. Sen lisäksi teen aerobista treeniä, joko salilla jollakin kuntolaitteella tai erikseen ulkona lenkkeillen. Etenkin näin kesäisin käyn mieluiten ulkona kävelyllä. Ehkä joskus vielä opettelen sen juoksunkin. Aerobisia olen tehnyt vaihtelevasti viikottain, sen mukaan miten olen ehtinyt. Suunnilleen 2-3 kertaa viikossa, noin tunnin lenkkejä.Viikonloppuisin kun on vapaata teen yleensä heti aamusta lenkit tyhjällä vatsalla.

En pidä urheilua ns. pakkomielteenä, että joka viikko pitäisi tietty määrä tehdä ja käydä salilla. Silloin se alkaa maistua puulle koko harrastus. Sekä katoaa hyvä fiilis mikä siitä pitäisi pikemminkin tulla. Joten olen käynyt viikottain miten olen päässyt, omien aikataulujen ja jaksamisen mukaan. Jos olen ollut kovin väsynyt tai töissä pitkän ja rankan päivän, silloin ei enää kannata mennä slaille vetämään itseään piippuun. Se ei ole ainakaan hyväksi, voit vielä sairastua pahemmin tai satuttaa itsesi. Toki välillä tulee huonoa omatuntoa kun ei mennyt salille. Asioita pitää vain punnita ja tehdä miten parhaaksi näkee ja miltä tuntuu. Tärkeää kuunnella omaa vointiaan eikä väkisin rehkiä.

RUOKA


mealpreppic1JPG, meal prep, food prep, ruoanvalmistus, etukäteen, viikko, viikon ruoat, ruokaohjelma, food prepping, ruoka, food, fitness, fitfood, fitness food,

eatcleanpic,1mealpreppic1JPG, meal prep, omeletti, etukäteen valmsiuts, ruoat, etukäteissuunnittelu, valmistus, munakas, kasvikset, lämmin ruoka, fitness ruoka,. healthy food, clean food, food prep, ruoanvalmistus, etukäteen, viikko, viikon ruoat, ruokaohjelma, food prepping, ruoka, food, fitness, fitfood, fitness food,

Ruoat valmistan samaan tapaan kuin aiemmin valmiiksi etukäteen. Yleensä joko lauantaina tai sunnuntaina teen seuraavalle viikolle lounaat töihin. Sekä osan aamupaloista ja välipaloista. Viikonloppuna katson että on riittävästi kotona kaapissa ruokaa seuraavalle viikolle. Tälleen ei ainakaan tule naposteltua. Eikä tarvitse käydä usein kaupassa, jolloin voi sortua heräteostoksiin. Päivällisen ja iltapalan valmistan kotona töiden (ja salin jälkeen). Iltaisin katson että on valmiina ruoat seuraavalle päivälle töihin, ettei niitä tarvitse aikaisin aamulla alkaa tekemään.

Ruokien etukäteissuunnittelu helpottaa elämää. Sekä on ainakin minulle tärkeää ja lisää sitä että tulee syötyä terveellisemmin. Viikolla pyrin pääosin syömään aika terveellisesti. Viikonloppuna samoin, mutta ainakin silloin saatan sallia itselleni jotain herkkujakin ihan hyvällä omalla tunnolla. Esim. kesäisin makkaraa tai jäätelöä. Kesä on kerran vuodessa ja siitä pitää nauttia täysillä, niin mansikoineen kuin makkaroineenkin! ;-)


Translation: I quit Kayla's program in May. I bought a card for the old gym. It was a good offer. I have started to visit the gym three or four times a week. Continue to prepare foods in advance. During the week, especially good to try to eat more healthily. Then on weekends you can sometime in good conscience feast. 


15 May 2015

BBG vko 5-7

Kokosin taas yhteen pari viimeistä viikkoa. Ei ole ollut liikaa ylimääräistä aikaa koota näitä aiemmin. Käyhän se näinkin kyllä.  Mistähän sitä ylimäääristä aikaa oikein voisi saada muuten? :-) Tuntuu että viime aikoina ollut tekemistä vaikka millä mitalla, mutta onko mitään saanut aikaiseksi.. Ainakaan mitä olisi pitänyt.


BBG RUOAT


Jokatapauksessa aika samoilla linjoilla mennään ruokien suhteen kuin edellisillä viikoilla. Ne ovat menneet ohjeen mukaan pääosin. Etenkin aamiaiset ja pääruoat kun olen ne tehnyt aiemmin valmiiksi. Iltapala sen sijaan on välillä jäänyt syömättä, kun ei ole yksinkertaisesti illalla enää työpäivän jälkeen pysynyt hereillä. Viikot kuusi ja seitsemän keksin ruoat itse mitä teen, en siis katsonut Kaylan ohjeista. Olen soveltanut hänen antamiaan ohjeita, ottanut ideoita sieltä täältä. Ihan orjallisesti en ole jaksanut nyt tehdä ruokia hänen ohjeidensa mukaan.

VKO 5

kayla itsines, bbg, bikinibody, bikinibogyguide, help, training, food program, training program, fitness, ruokaohjelma, treeniohjelma, treeni, treenit, ruoka, ohjelma, kayla, bbg 5, bbg 6, bbg7
kayla itsines, guide, help, bbg, kayla, aamupala, breakfast, omeletti, omelette, food, food program, ruokaohjelma, food, ruoka, kasvis, veggie,
kayla itsines, guide, help, bbg, kayla, aamupala, breakfast, omeletti, omelette, food, food program, ruokaohjelma, food, ruoka, kasvis, veggie,
kayla itsines, help, guide, food program, bbg, kayla, ruokaohjelma, meal prep, ruoan valmistus, laatikot, rasiat, viikon ruoat,
kayla itsines, guide, help, bbg, kayla, aamupala, breakfast, omeletti, omelette, food, food program, ruokaohjelma, food, ruoka, kasvis, veggie,

- Aamupala: Omeletti kasviksilla
- Lounas: Lihaa ja nuudeleita (rice vermicelli noodles)
- Välipala: Hedelmä ja luonnonjugurtti
- Päivällinen: Lihaa ja nuudeleita
- Välipala: Proteiini- smoothie 


VKO 6

kayla itsines, help, guide, food program, bbg, kayla, ruokaohjelma, meal prep, ruoan valmistus, laatikot, rasiat, viikon ruoat,

- Aamupala: Puuro ja banaani
- Lounas: Tonnikalaa, riisiä, avokadoa
- Välipala: Rahkaa ja marjapiltti
- Päivällinen: Omeletti kasviksilla
- Välipala: Hedelmä


VKO 7


- Aamupala: Smoothie (sis. mehukeitto+rahka)
- Lounas: Jauhelihaa ja makaronia
- Välipala: Rahka ja marjapiltti
- Päivällinen: Omeletti
- Välipala: Leipä (+hedelmä)


BBG TREENIT


Urheiluissa mennään samoin kuin aiemmin. Lihaskuntoa en ole saanut tehtyä. Mikä siinä sitten on, ettei ole kiinnostanut eikä ole jaksanutkaan. Joku kevätväsymys varmaan. Onko se kun allergialääkkeet väsyttää? ja pieni yksiö, missä tulee helposti kuuma niin ei huvita käydä treenaamaan. Lisäksi ollut pitkiä työpäiviä. No nämä kaikki on vain selittelyjä. Pitäisi saada itse vain tahdolla aikaiseksi. Mutta en ole halunnut väkisin aloittaa. Olen nyt huomannut että voi olla vaikea alkaa kotona treenaamaan. Nimittäin on niin helppoa vain  jättää se tekemättä ja katsoa vain tv:tä. vaikka toki voisi samalla treenatakin. Tarkoitan että helpommin tulee treenattua (aika takuu varmasti) jos lähtee ulos tai salille (tuskin kukaan menee sinne lehtiä lukemaan. heh no niitäkin taitaa olla). Tässä alla koottona treenit menneiltä viikoilta. Koostuvat hyvin pitkälti niistä kävelylenkeistä.


VKO 5

kayla itsines, bbg, bikinibody, bikinibogyguide, help, training, food program, training program, fitness, ruokaohjelma, treeniohjelma, treeni, treenit, liss, ruoka, ohjelma, kayla, bbg 5, bbg 6, bbg7

- MA: LISS 44min
- KE: LISS 51min
- PE: LISS 52min


VKO 6

kayla itsines, bbg, bikinibody, bikinibogyguide, help, training, food program, training program, fitness, ruokaohjelma, treeniohjelma, treeni, treenit, ruoka, heiaheia, liss, kävely, aerobic, ohjelma, kayla, bbg 5, bbg 6, bbg7

- MA: LISS 52min


VKO 7

kayla itsines, bbg, bikinibody, bikinibogyguide, help, training, food program, training program, fitness, ruokaohjelma, treeniohjelma, treeni, treenit, ruoka, ohjelma, kayla, bbg 5, bbg 6, bbg7  

- MA: LISS 49min
- KE: LISS 56min
- PE: LISS 1h 5min
- LA: LISS 49min


Olen nyt miettinyt kun lihaskunto jäänyt sanotaanko ihan retuperälle. Eikä tällä hetkellä löydy inspiraatiota kotona treenaamiseen. Joten mitä jos liittyisin takaisin salille ja ostaisin kortin sinne? Mulla ollut tosi pitkä tauko salitreeneistä, ehkä jopa lähemmmäs vuoden. On jo niin ikävä sinne, tehdä salin laitteilla kunnon treenit. Että on sen jälkeen naama punaisena ja hikivirtaa. Treenin jälkeen salin saunaan, palkkari naamaan. Lopuksi nauttia treenin jälkeisestä hyvästä olosta. Ja siitä ettei pysty seuraavana päivänä kävelemään kunnolla ;-) Luulempa ostavani sen kortin. Pitää nyt viikonlopun aikana niitä katsella. Aerobiset on edelleen kiva tehdä ulkosalla näin keväällä/ kesällä, samalla saa happea ja aurinkoakin. Pitää katsoa millaisia treenipostauksia tänne sitten jatkossa. Jos innostun sinne salille, nämä bbg- postaukset jäävät ainakin toistaiseksi.


Translation: To the meals I have taken ideas from Kayla's recipe. The evening meal is often left because of exhaustion. Muscular fitness workout has not been inspiration or ability to cope at home. So I am considering re-acquisition of buying a card to the gym. Aerobics gone great. I will continue those in the future still in outside.