28 June 2015

Tänään Rodokselle ja tapaamaan kummitätiäni!

Today to Rhodes and meet my godmother!



En malta odottaa, pian lähtee lento kohti Kreikkaa ja Rodosta. Aurinko, kultaiset rannat ja turkoosivesi odottaa. Mikä parasta - saan toivottavasti tavata monien vuosien jopa vuosikymmenten jälkeen kummitätini. Hän on asunut jo vuosia Rodoksella. Muistan nähneeni hänet viimeksi pienenä kun hän oli käymässä Suomessa tai asui vielä täällä. Eli siitä on aikaa jo vaikka kuinka. Aikoinaan kummitätini muutti Rodokselle miehen perässä, uskoisin. Taisi tavata hänet lomamatkallaan ja sille tielle jäi. Ei tiedä vaikka minulle kävisi samoin kummin perässä, heh ;-D Jännittää nähdä kummiani ja koko reissu muutenkin! <3

Yksi suurin syy siihen että valitsin juuri Rodoksen Kreikan kohteista, oli nimenomaan se että kummini asuu siellä. Paremmasta paikasta en voi ensimmäistä Kreikan matkaani aloittaa. Saan nähdä kummini samalla viikon aikana kun myös vietän muuten lomaa ja vain rentoudun. Toivon kummini olevan siellä maisemissa ja terveenä, jotta voisimme nähdä. Emme ole vielä sopineet tapaamisesta, en itseasiassa edes tiedä missäpäin Rodosta hän asuu. Äitini lupasi olla häneen yhteydessä ja tiedottaa matkastani. Joten toivottavasti kuulen hänestä ja sovimme tapaamisesta! :-)

Kummiltani ja hänen tutuiltaan siellä paikanpäällä saisin varmasti paljon hyviä vinkkejä ja tietoa Rodoksesta. Toivottavasti kummini puhuu vielä suomeakin :-) Luin muuten aikoinani lukiossa kurssin Kreikkaa. Muistan että opeteltiin silloin kreikan aakkosetkin alusta alkaen. Yritin yhtenä päivänä etsiä varastosta olisiko löytynyt vanhat muistiinpanot. Mutta harmikseni en niitä tähän hätään löytänyt. En muista enää yhtään kyllä kreikan kielen sanoja. Eiköhän siellä englannillakin tai muutoin pärjää.

rodos kaupunki
Kuva: Aurinkomatkat
Palaillaan siis reilun viikon päästä kera Kreikan kuulumisten. Uskoisin etten pääse (tai ehdi) paikan päältä oikein postailemaan. En ota tietokonetta mukaan, eikä hotellista löytynyt wifiäkään huoneesta. Hotellin aulassa sen pitäisi toimia. Kuulin tosin että jos on hotellin aulassa wifi, niin usein se toimii huoneissakin vaikka ei näin olisi sanottu. Joten saa nähdä. Puhelimeni otan tietty mukaan, joten Instagramiin aion päivittää kuvia varmasti matkalta viikon aikana. Joten sieltä kantsii käydä kurkkaamassa ;-) Tästä löydät insta-tilini. Yhden postauksen taisin ainakin ajastaa tänne blogiin. Ettei ole ihan täyttä viikon hiljaisuutta täälläkään.

Toivotaan että saadaan Suomeenkin nyt pian aurinkoiset kelit! Kivempi minunkin tulla sitten takaisin Suomeen sieltä matkalta kun olisi lämmintä eikä tarvitse varustautua heti saappaisiin ja paksuun takkiin. Oikein hyvää kesälomaa kaikille muille lomalla olijoille! Toivottavasti lopuillekin se koittaa pian :-)


Translation: I fly today to a week holiday to Rhodes in Greece. The sun and turquoise water awaits. Most of all I look forward to meeting after several years of my godmother! She lives in the island of Rhodes. Thus becoming an exciting journey!



26 June 2015

Kesäloma alkaa tänään!

Summer holiday begins today!


Osuva kuva tähän väliin kun loma koittaa. Ostin viikolla tuoreen ananaksen (ah ne ovat niin hyviä!). Tänään alkaa siis neljä viikkoa yhtäjaksoisesti kestävä kesäloma. Sitä on niin odotettukin. Heti alkuun lepäilen ja pakkaan matkaa varten. Kunnes sunnuntaina tosiaan kutsuu takuuvarma lämpö. Tosin suoraan töistä saatetaan käydä työkavereiden kanssa (joilla alkaa myös loma) juhlimassa vähän lomanalkua terdellä, oli sää mikä olikaan. :-)


ananas15, pineapple, sunglasses, aurinkolasit, ananas ja aurinkolasit, pineapple and sunglasses, sunnies, kesä, summer, hedelmä, fruit, funny, hauska, loma, holiday, pic,

ananasaurinkolasit2,ananas15, pineapple, sunglasses, aurinkolasit, ananas ja aurinkolasit, pineapple and sunglasses, sunnies, kesä, summer, hedelmä, fruit, funny, hauska, loma, holiday, pic,


Translation: Happy summer holiday guys! This holiday is so expected. And finally it's here. Four weeks holiday. Lovely.


25 June 2015

Sivulettikampaus

Plait hairstyle


Esittelen kampauksen jota kokeilin toissa viikonloppuna. Helppo ja tosi kiva kampaus. Kiitos tästä vinkistä kuuluu ihanalle Miialle ♥ Hänen blogistaan tämän kekkasin! Eli tässä Miikkulaisen postaus kampauksesta. Sieltä löytyy jopa video mistä näet tarkasti miten saat itse tehtyä kyseisen kampauksen!

sivulettipic6, kampaus, hiukset, hair, sivulettikampaus, combing, hairdo, hair styling, styling, lettikampaus, plait hairstyle, plait, braid, vaaleat hiukset, pitkät hiukset, kampaus, kampaukset, ideat, kampausideat, blond hair, long hair, hairdo ideas, sivuletti kampaus, sivuletti, hiukset auki, open hair, beauty, kauneus, kauneusblogi,

Olin lähdössä kaupungille tapaamaan ystävääni, joten ajattelin että oli oiva tilaisuus testata tätä kampausta. Osan hiuksista halusin jättää vapaaksi. Tykkään pitää vapaalla välillä hiuksia aukikin, koska töissä joudun pitämään ne aina oikeastaan kiinni. Pääsääntöisesti useimmiten ponnarilla. Kotonakin usein hiukset ovat jollain nutturalla etteivät ole tiellä. Nukun aina myös hiukset kiinni, ellen ole juuri pessyt hiuksia ja ne ovat vielä kosteat. Mukavaa vaihtelua siis pitää hiuksia auki ja saada kampausideoita aukioleviin hiuksiin. Puhumattakaan siitä miten tämä tekee hyvää itse hiuksille.

sivulettikampauspic1,sivulettipic6, kampaus, hiukset, hair, sivulettikampaus, combing, hairdo, hair styling, styling, lettikampaus, plait hairstyle, plait, braid, vaaleat hiukset, pitkät hiukset, kampaus, kampaukset, ideat, kampausideat, blond hair, long hair, hairdo ideas, sivuletti kampaus, sivuletti, hiukset auki, open hair, beauty, kauneus, kauneusblogi,

Tämä sivulettikampaus on tervetullut kampausidea minulle. Todella nopea tehdä aamulla kiireessä. Sivuletin saa tehtyä niin pitkään kuin lyhyempäänkin tukkaan. Sen voi tehdä vain toiselle sivulle tai molemmille. Tehtyäsi sivuletin avoimeksi jäävät hiukset voi laittaa esim. nutturalle tai jättää auki kuten minä. Tällä tavoin saa töihin ja vaihtelua muutenkin ainaiselle ponnarikampaukselle tai perusnutturalle. :-)

sivulettikampauspic3,sivulettipic6, kampaus, hiukset, hair, sivulettikampaus, combing, hairdo, hair styling, styling, lettikampaus, plait hairstyle, plait, braid, vaaleat hiukset, pitkät hiukset, kampaus, kampaukset, ideat, kampausideat, blond hair, long hair, hairdo ideas, sivuletti kampaus, sivuletti, hiukset auki, open hair, beauty, kauneus, kauneusblogi,

Mitä Miia sanoo, tuliko hyvä ensi kokeilemalla? ;-)

Kannattaa kokeilla tätä sivulettikampausta jos etsit uusia kampausideoita kesän juhliin tai ihan arkeen.

Translation: I tried a few weeks ago this fun plait hairstyle. You will find a video to do this hairstyle from blog Miikkulaisen, here. Worth a try. Fast, easy, and pretty hairstyle!