Showing posts with label omeletti. Show all posts
Showing posts with label omeletti. Show all posts

25 February 2015

Erilainen omeletti resepti


Yleensä omeletti taidetaan tehdään niin, että ensin laitetaan munat pannulle ja täytteet vasta sitten sekaan. Tässä minun ohjeessani ensimmäiseksi laitetaan täytteet paistumaan pannulle. Ja lopuksi lisätään sekoitettu munaseos tekeytymään päälle. Kun omeletti valmis, lisäsin vielä lautaselle mukaan salaattia. Tästä saa erittäin hyvän ja maistuvan lounaan tai vaikka illallisen. Itselleni on ainakin ehdoton syödä vähintään yksi lämmin ateria päivässä. Aika usein tuo lämmin ateria voi olla tämä omeletti kera raikkaan salaatin. Etenkin niinä päivinä kun on kiirettä ja tarvitsee  saada nopeasti ruoka tehtyä. Omeletin valmistuksessa ei kauaa mene aikaa. Ja oikeastaan voi käyttää täytteinä mitä mieleen tulee tai sattuu jääkaapista sillä hetkellä löytymään.

omeletti, omelette, food, ruoka, kananmuna, kasvikset, resepti, recipe, omeletti resepti, erilainen, täyte, täytteet, marimekko, lautasliina,

Resepti:
 
- 2 kananmunaa
- tomaatti
- sipulia
- paprikaa
- jalapenoa
- raejuustoa
- rucolaa (täytteeksi sekä lisukkeeksi lautaselle)
- mausteet: suola, mustapippuri, valkopippuri, chilimauste

kananmuna, tomaatti, sipuli, onion, tomato, paprika, eggs, jalopeno, jalapeno, rucola, salaatti, salad

tonnikala, tuna, paprika, sipuli, onion,

- Pilkoin ensin kaikki kasvikset mitä käytin (tomaatti, paprika, sipuli)
- Pesin rucola-salaatin
- Laitoin kasvikset paistinpannulle paistumaan
- Lisäsin myöhemmin kasvisten sekaan myös tonnikalan, rucolaa, jalopenot
 
paprika, sipuli, omeletti, rucola, tonnikala, tuna,

kananmuna, eggs, egg, tuna, tonnikala, sipuli, paprika, rucola, tomaatti, omeletti, omelette,

- Rikoin kananmunat mukiin ja sekoitin lusikalla sekaisin.
- Kananmunaseoksen kaadoin täytteen päälle pannulle tekeytymään.
- Kun kananmunat olivat hieman jo jähmettyneet, laitoin päälle vielä raejuustoa.
- Sitten ei kuin omeletti lautaselle jäähtymään. Lisukkeeksi vaikka salaattia ja annos on valmis.
 
kananmuna, eggs, egg, tuna, tonnikala, sipuli, paprika, rucola, tomaatti, omeletti, omelette, jalopeno,

kananmuna, eggs, egg, tuna, tonnikala, sipuli, paprika, rucola, tomaatti, omeletti, omelette, raejuusto, cottage cheese,

omeletti, omelette, food, ruoka, kananmuna, kasvikset, resepti, recipe, omeletti resepti, erilainen, täyte, täytteet, marimekko, lautasliina,

omeletti, omelette, food, ruoka, kananmuna, kasvikset, resepti, recipe, omeletti resepti, erilainen, täyte, täytteet, marimekko, lautasliina,

Hyvää tuli! Ensi kerralla ajattelin käyttää tonnikalan tilalla kalkkunaleikettä. Tosiaan voi laittaa sekaan mitä keksiikään. Tällä kertaa omeletistani tuli aika paksu, ehkä liian paljon täytettä:D Niin kesti vähän pitempään tuo pannulla paistuminen valmiiksi. Eli kannattaa miettiä miten paljon laittaa täytettä, vaikuttaa paistoaikaan. Mutta pääasiassa tulee varmaan valittua täytteet ja määrä nälän mukaan. Mitä isompi nälkä sitä enemmän täytettä, niinkuin minulla taisi olla :D

Maistuvatko teille omeletit? Miten yleensä valmistatte ne? Ensin munat vai täytteet paistumaan? Mitä täytteitä laitatte? Vinkkejä otetaan vastaan:)


Translation: Different omelette recipe. First, stuffing baked in the pan. Then, only the eggs on top. Fast, good and hot food.
 

6 January 2015

Omeletti



Omelette looove



omeletti, omelette, food, fast food, healthy food,


Omeletti. Monipuolinen syötävä. Sopii niin aamiaiselle, lounaalle päivälliselle kuin illallisellekin. Täytteitä voi vaihdella mielnsä mukaan. Omeletti on erittäin nopea ja helppo valmistaa. Iltaisin ei usein ole paljoa aikaa tehdä ruokaa, saati jaksakaan useaa tuntia kuluttaa ruoan valmistukseen. Joten lämpimäksi ruoaksi bonusta siitä että omeletti on nopea valmistaa. Puhumattakaan että on lisäksi terveellinen ruoka. Välillä huomaan tekeväni näitä päivittäin. Aamiaiseksi kevyemmän version ja enemmän täytteitä sitten lounaalle. 

Resepti omeletista a'la annn: 
 
- muna
- tonnikala (tai kalkkunaleike)
- raejuusto 
- tomaatti
- pinaatti 
- mausteet (chilimauste ehdoton;)
 

Tämä yllä on lempireseptini omelettiin. Ja lisäksi niin hyvää. En ole kyllästynyt vielä, vaikka toisinaan tulee tehtyä lähes joka päivä. 

omeletti, omelette, food, fast food, healthy food,
omeletti, omelette, food, fast food, healthy food,

Loppuun vinkkinä että omeletti sopii loistavasti treenin jälkeiseksi ruoaksi. Ravintorikasta ja täyttävää! Laitat vain jotain lihaa, raejuustoa ja kasviksia sekaan. Helppoa kuin heinän teko ;) 

Translation: Omeletti love. Healthy warm food for a busy life. Good post-workout food!