7 August 2016

Työpaikkana Taivas?


Kerroin täällä menostani haastatteluun lentoemännäksi. Sen jälkeen on tullut blogin kautta ja muutenkin kyselyjä miten asia on edistynyt. Joten päätinpä tehdä siitä ihan oman postauksen tänne.

Kesän alussa tein työhakemukset muutamaan eri lentoyhtiöön joihin huomasin olevan matkustamohenkilökunnan haut menossa. Sainkin näihin molempiin yhtiöihin kutsut tulla haastatteluun. Eli ainakin minut oli valittu kaikkien hakemusten joukosta ensimmäiseen vaiheeseen, ensimmäisiin haastatteluihin. Sekin on aina jo jotain. Heinäkuussa sitten oli haastattelut näihin kahteen eri lentofirmaan.

Haastattelupäivien alussa yleensä lentoyhtiön edustajat kertovat ensin yhtiöstä ja työstä. Seuraavaksi hakijat esittäytyvät muille. Käydään läpi päivän kulkua. Kunnes alkaa varsinaiset tehtävät ja haastattelut. Päivän kesto riippuu siitä koska on vuorosi yksilöhaastatteluun. Mitenkäs minulla sitten meni nämä haastattelut..

skycloudssunsetP4172105, sunset, auringonlasku, värit, colors, taivas, sky, lentää, flight, dream job, unelmatyö, matkustamohenkilökunta, cabin crew, lentoemäntä, flight attendant, työpaikkana taivas, working in the sky, airplane, lentokone, työ, work, hakea, applying, life, elämä, pastel colors, pilvet, clouds,

Ensimmäisen lentoyhtiön osalta. Aluksi oli ryhmähaastattelupäivä. Silloin oli alussa yksilötehtävä, sitten ryhmätehtävä ja lopuksi vielä lyhyet yksilöhaastattelut eri kielillä. Pääsin tästä jatkoon, eli seuraavaksi oli yksilöhaastattelu. Tällöin testattiin tarkemmin kieliäkin. Esimerkiksi käännöstehtäviä. Ne olivat tosi vaikeita. Ja en osannutkaan yhtään sanoa jälkeenpäin miten meni. Myöhemmin tulikin tieto, että minua ei valittu kurssille. Oli kovin lähellä tällä kertaa. Karsiutuminen viimeisessä vaiheessa. Uskon että kielitestit todennäköisesti olivat syynä mistä jäi kiinni. Mutta sain ainakin hyvää kokemusta haastatteluista ja erilaisista tilanteista tehtävineen. Varmasti hyötyä sitten myöhemmin.

Toisen lentoyhtiön osalta. Heinäkuussa oli ryhmähaastattelupäivä. Johon kuului ryhmätehtävä sekä lopuksi lyhyet yksilöhaastattelut. Yksilöhaastatteluissa testattiin myös hieman kieliäkin. Hakuprosessin ensimmäinen haastatteluosuus meni ilmeisen hyvin osaltani, koska sain soiton yhtiöltä ja kutsun seuraavaan vaiheeseen. Muutaman viikon päästä olisi edessä yksilöhaastattelu. Se on englanniksi/ruotsiksi. Katsotaan kuinka käy, kuinka vaikeita tehtäviä heillä on.

skyairplanecloudsP6285690,skycloudssunsetP4172105, sunset, auringonlasku, värit, colors, taivas, sky, lentää, flight, dream job, unelmatyö, matkustamohenkilökunta, cabin crew, lentoemäntä, flight attendant, työpaikkana taivas, working in the sky, airplane, lentokone, työ, work, hakea, applying, life, elämäclouds, pilvet, pilvenhattara,

Tällä hetkellä on siis vielä toivoa ja jännätään toisen lentoyhtiön osalta jatkoon ja mahdollisesti lentoyhtiön kurssille pääsystä. Kurssille pääsykään ei tosin takaa työtä lentoemäntänä taivaalla. Nimittäin kurssit ovat tiukkoja ja sisältävät paljon tehtäviä ja kokeita, jotka on päästävä jokainen läpi jotta voi jatkaa kurssilla ja mahdollisesti valmistua. Kurssiltakin voi tippua kesken kaiken. Tiukka ja haastava prosessi päästä matkustamohenkilökunnan työhön. Monet siihen kuitenkin pääsevät, ettei sen ihan mahdotonta pitäisi olla.

Jos jostain niin luultavimmin kielistä jää jatkoon pääsyni toisen lentoyhtiön osalta. Aion jatkossa ehdottomasti kerrata kieliä. Varmaan voisi etsiä vanhat lukion oppikirjat tai sitten ostaa kirjakaupasta uusia kielten kirjoja. Toki tarvitsen ja harjoitan kieliä nykyisessä työssänikin lähes päivittäin. Tosin ei kovin kauheasti tarvitse muilla kielillä puhua. Ja ammattisanastot on vielä asia erikseen. Perusasioitakin olisi hyvä kerrata. Ja jatkaa esimerkiksi englanninkielisten sarjojen katsomista ja lehtien lukemista. Harmi kun ei saa tietää haastatteluiden jälkeen jos karsiutuu niin syytä siihen. Tietäisi miten voisi jatkossa kehittyä. Voi vain itse arvella mistä johtui sillä kertaa ettei päässyt jatkoon. No vielä on hakuprosessi kesken. Ja aina tulee uusiakin hakuja :-)

sunsetskyP7220292,skycloudssunsetP4172105, sunset, auringonlasku, värit, colors, taivas, sky, lentää, flight, dream job, unelmatyö, matkustamohenkilökunta, cabin crew, lentoemäntä, flight attendant, työpaikkana taivas, working in the sky, airplane, lentokone, työ, work, hakea, applying, life, elämä, sun, aurinko, pilvet, clouds, view, maisema,

Molemmat lentoyhtiöt joihin hain ovat aika erilaisia ja lentävät erityyppisiä lentoja. Toinen reittilentoja ja toinen lomalentoja. Lentokohteet ja matkustusajat ovat siis erilaiset. En tiedä kumman mielummin valitsisin jos se olisi mahdollista. Alussa on ainakin hyvä aloittaa sieltä lentoyhtiöstä minne sattuu pääsemään. Myöhemmin voi hakea toisenlaiseenkin lentoyhtiöön, vaikka eri maahankin. Tämän kuun lopussa pitäisi selvitä miten käy tämän toisen lentoyhtiön kanssa.. Onko tulevaisuudessa työpaikkani taivaalla? Vai jatkanko hakujen seurantaa ja uusia hakuja. Onnekseni minulla on nykyinen työni johon olen tyytyväinen. Työ lentoemäntänä on kuitenkin yksi haaveeni, jota haluaisin ainakin kokeilla.

Onko siellä ketään lentoemännäksi/ stuertiksi hakeneita? Tai matkustamohenkilökunnan työstä haaveilevia?


//Working in the sky?


I've told here on my blog about my dream job as a flight attendant. In July, I went to an interview to two different airlines. Another company I got to a group of interviews and to individual interviews, until I qualify. And another company, I have now behind the group interview, and coming individual interview. Let's see how it goes. 

I am satisfied with my current job. But it would be fantastic to get possibility to work as a flight attendant. It remains to be seen am I working someday in the sky?

Is there anyone stewardess / steward seekers? Or dreaming of cabin crew work?


2 August 2016

Perfect Blonde Summer Hair


Kävin heinäkuun alkupuolella pitkästä aikaa kampaajalla. Oli jo aika virkistää hiusväriäni. Sekä oli kiva saada ne kuntoon heti loman alussa, jotta kelpaisi mennä matkoille :-) Eräänä kesäisenä iltapäivänä suuntasinkin Etu-Töölöön hiusmuotoilija Jani Malmströmin pakeille.

Sainkin mitä upeimmat kesähiukset. Täydellinen vaalea väri! Jani on kyllä todella taitava loihtimaan hiuksista mitä kauneimmat! Minulle päädyttiin laittamaan vaaleita raitoja ja kirkastettiin sävyllä muutenkin hiuksia. Lopuksi tehtiin vielä Olaplex-hoito. Latvoja kevennettiin leikkaamalla useampi sentti pituudesta pois. Nyt hiukseni ovat taas kevyet ja raikkaat. Halusin luonnolliset ja kylmän sävyiset hiukset, ja ne myös sain. Paljon paremmat kuin osasin edes kuvitella.

Ihanan rentouttava kampaajalla käynti kaikkineen. Pitäisi ehdottomasti käydä useamminkin. Lopputuloksen näette alla kuvista :-)

blondcurlyhairP7129139

blondhighlightsforsummerP7129134

hairstylingblondeP7129114

blondehighlightsP7129119

//I went to hairdresser in early July after a long time. It was about time to refresh my hair. And I wanted to get them into shape before my holiday trips. So one day I headed to Etu-Töölö to see hairstylist Jani Malmström

I got the most amazing summer hair. Perfect blond color! Jani is really skilled to do the most beautiful hair! He put blonde highlights to my hair, and did Olaplex treatment at the end. Also hair length was cut several inches. Now my hair is lighter again. I wanted natural and cold tones hair, and I got them. Much better than I could even imagine. 

Wonderfully relaxing visit to the hairdresser. Should definitely visit more often. The result you can see the pictures below :-)


blondhighlightsvaaleatraidatP7129418

blondhighlightstohairP7129461

Hiusmuotoilu Jani Malmström


Kotisivut/ Homepages: Jani Malmström
Facebook: Jani Malmström
Instagram: Jani Malmström


1 August 2016

Favorite Pastel Nail Polish for Summer


Untitled, favorite, best, suosikki, paras, the best, kynsilakka, nail polish, for summer, kesä, pastel, pastellinen väri, color, hempeä, suloinen, sweet, pinkki, pink, shade, sävy, favorite pastel nail polish for summer, suosikki pastellinen kynsilakka kesäksi, essie, romper room, essie vaaleanpunainen kynsilakka, meikit, makeup, kauneus, beauty,

Kuvissa näkyvä syötävän suloinen Essien kynsilakka on nimeltään Romper Room  

Ehdottomasti eniten tykkään kesällä käyttää pastellisia kynsilakkoja. Ne ovat mielestäni niin ihanan suloisia ja hempeitä. Sopivat myös mihin tilanteeseen tai asuun vain.

Tosin olen pikku hiljaa ruvennut ajattelemaan josko uskaltaisi kokeilla tänä kesänä myös jotain vähän rohkeampaa sävyä. Esimerkiksi kirkkaan tai korallin punaista :-) Olisiko teillä suositella jotain tälläistä kynsilakkaa?

Mikä on teidän suosikki kynsilakka? Pidättekö pastellinsävyistä kesällä, vai?

Untitled,Untitled, favorite, best, suosikki, paras, the best, kynsilakka, nail polish, for summer, kesä, pastel, pastellinen väri, color, hempeä, suloinen, sweet, pinkki, pink, shade, sävy, favorite pastel nail polish for summer, suosikki pastellinen kynsilakka kesäksi, essie, romper room, essie vaaleanpunainen kynsilakka, meikit, makeup, kauneus, beauty,

// The pictures show a sweet Essie nail polish, which is called a Romper Room  

Definitely the most I like to use pastel nail polishes in the summer. I think they are so wonderfully sweet and sentimental. Suitable also to every situation or just a costume.

However, I have start to think if I dare to try this summer also something a little bolder tone. For example, a bright red or coral :-) Would you recommend some nail polish like that? 

What is your favorite nail polish? Do you like pastel shades in the summer, or?

Untitled,Untitled, favorite, best, suosikki, paras, the best, kynsilakka, nail polish, for summer, kesä, pastel, pastellinen väri, color, hempeä, suloinen, sweet, pinkki, pink, shade, sävy, favorite pastel nail polish for summer, suosikki pastellinen kynsilakka kesäksi, essie, romper room, essie vaaleanpunainen kynsilakka, meikit, makeup, kauneus, beauty,