14 July 2015

Matkasuunnitelmia: Napoli ja Sorrento

Travel Plans: Naples and Sorrento


Kesälomaani on vielä vajaat pari viikkoa jäljellä. Tosi nopeasti menee aika, etenkin lomalla. Kun tajusin että vielä on lomaa kivasti jäljellä niin, miksi en ottaisi ja varaisi matkaa jonnekin lämpimään. Sitä ehtii talvella ja syksyllä sitten kotona nyhjätä. Etenkin kun nyt kesällä on neljä viikkoa putkeen lomaa, eiköhän siihen toinenkin viikon ulkomaanmatka mahdu. Ja tosiaan levätä ehtii enemmän myöhemminkin. Saapahan syksylle aineistoa tänne blogiinkin. Viime reissuilta tosin on jo ennestäänkin postauksia isot läjät tekemättä. No niitä kerkiää myöhemminkin.

Suomen ilmat eivät myöskään tällä hetkellä vaikuta kovin kesäisiltä. Joten onnekseni sain napattua aika hyvän matkan. Katselin viime viikolla netistä matkoja useamman päivän ja mietin pitäisikö lähteä johonkin. Minulla oli vielä "holiday hangover" Rodoksen matkan jälkeen ja Suomen ilma oli mitä oli. Joten oli helppo lopulta tehdä päätös ja varata matka. Varasin matkan viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä, heh. Tuntuu että ilta- ja yöaikaan saan muutenkin eniten aikaiseksi. Ilta-ihminen siis for sure. 

Rodokselle olisin voinut lähteä takaisin vaikka heti. Mutta päädyin kumminkin toiseen paikaan. Sellaiseen mistä olen jo jonkin aikaa myös haaveillut. Mietin että nyt olisi loistava mahdollisuus se toteuttaa koska on pitempi pätkä lomaa. Lähden nimittäin kiertelemään Italian länsi rannikkoa. Tarkemmin akselia: Napoli - Sorrento - Amalfin rannikko. Ajattelin vierailla kenties myös kohteissa Pompeji, Vesuvius, Positano, Caprin saari. Eli monta erilaista paikkaa mahtuu viikon suunnitelmiin- toivottavasti ehdin ja jaksan näissä kaikissa käydä. Vaikka ehtii sitä tosin myöhemminkin vielä lisää jos ei tällä reissulla kaikkea. Se on ainakin varmaa että lämmintä on matkalleni luvattu. Hellevaatteita siis pakkaamaan. En malta odottaa aurinkoa, sinisenä hohtavaa merta, kauniita maisemia, italialaista tunnelmaa ja ruokia! Etenkin jäätelö ja ne.. ahh niin komeat miehet! :-) 


Napoli - Naples

napoli, naples, italy, italia, matka, matkat, matkustus, matkustaa, travel, west, coast, west coast, länsi rannikko, travels, travelling, holiday, summer, loma, kesä, kesäloma, love travelling, love italy, ihana italia, aurinko, sun, sea, meri, välimeri, mediterranean sea, travelling alone, matka ideat, ykisn matkustus, italian länsi rannikko, kierrellä, länsirannikkoa,



napoli, naples, italy, italia, matka, matkat, matkustus, matkustaa, travel, west, coast, west coast, länsi rannikko, travels, travelling, holiday, summer, loma, kesä, kesäloma, love travelling, love italy, ihana italia, aurinko, sun, sea, meri, välimeri, mediterranean sea, travelling alone, matka ideat, ykisn matkustus, italian länsi rannikko, kierrellä, länsirannikkoa,


Sorrento

sorrento, italia, italy, travel, travelling, loma, holiday, matkustaa, matkustus, matkustaminen,

sorrento, italia, italy, travel, travelling, loma, holiday, matkustaa, matkustus, matkustaminen, travels, matkat,


Capri

capri, caprin saaret, capri isles, islands, island, capri island, italy, italia, matkat, matkustus, travel, travels, travelling,

capri, caprin saaret, capri isles, islands, island, capri island, italy, italia, matkat, matkustus, travel, travels, travelling, kaunis, meri, sea, sininen, luonto, maisema, nature, view, välimeri, the mediterranean sea,


Amalfi

amalfi, amalfin rannikko, amalfi coast, west coast, italy, italia, matkustus, travelling, matkat, tarvels, travel, alone, kaunis italia, värikkäät talot, rannikko, upea maisema, view,

amalfi, amalfin rannikko, amalfi coast, west coast, italy, italia, matkustus, travelling, matkat, tarvels, travel, alone, kaunis italia, värikkäät talot, rannikko, upea maisema, view,

- Kuvat: google - 

Matkasuunnitelmasta vielä tarkemmin. Eli reissussa olen keskiviikosta keskiviikkoon. Viisi yötä ensin Napolissa, josta menen kätevästi junalla kahdeksi yöksi Sorrentoon. Valitsin edulliset hotellit, katsoin myös sijaintia valintaa tehdessä. Molemmissa paikoissa hintaan kuuluu myös aamiainen ja wifi, mikä on hyvä. Sekä ilmastointi!

Suoria lentoja ei Napoliin löytynyt, ei taida ollakaan? Meinasin aluksi mennä Rooman kautta. Eli lentää suoraan Roomaan. Sieltä lentokentältä ensin Rooman keskustaan, mistä vielä noin tunnin junamatka Napoliin. Paluumatkalla olisin voinut viettää yön Roomassakin. Päädyin kuitenkin valitsemaan välilaskulliset lennot Napoliin. Airberlinillä olen aiemminkin lentänyt, ja pidin yhtiöstä kovasti. Kiva myös piipahtaa Berliinin lentokentällä, siellä voi odotusaikana vaikka tehdä vielä matkasuunnitelmia tai surffailla netissä. Tegelin kentältä nimittäin löytyy ilmainen wifi! 

  • Matkat varattu: Ebookers
  • Lennot: Airberlin: Hki- Berlin- Naples (mennen ja tullen välilaskut Berliinissä)
  • Lennot ja hotelli Napolissa (5 yötä) : n.500€
  • Hotelli Sorrentossa (2 yötä) : n.100€



Tuossa näkyy kartalla vielä Italian länsirannikkoa. Lähekkäin tosiaan löytyy monia mielenkiintoisia ja upeita vierailun arvoisia kohteita. Onko teillä matkakokemuksia Italiasta Napolin alueelta? Muuten ihana Jessica Teljänneidon blogistakin seikkailee parhaillaan Italiassa mitä olen lukenut! :-)


Translation: I still have left summer holidays. So I booked a holiday trip to a warm place. I am leaving on Wednesday on a discovery tour on Italy's west coast. At first I stay five days in Naples. Then I go to Sorrento for two nights. I have plans to make excursions among others, Pompeii, Mount Vesuvius, the island of Capri. Both go to see the stunning Amalfi coast. I hope I have time to see it all. Hot journey will surely come! 


No comments :

Post a Comment